Aksel Falk. Rouva Moonika | Hänen tätinsä. Neiti Sally | Allen. Yliopiston apulais-opettaja. Holm. Tilanomistaja. Maalin. Hänen tyttärensä.
Näyttämö: Yksinkertainen arkihuone. Perällä ovi, vasemmalla kaksi akkunaa, kadulla päin oikealla kaksi ovea. Keskellä lattiata ruokapöytä ynnä sohvia. Siellä täällä hujan hajan on kartiineja, miesten vaatteita, pari silkkileninkiä, kahviserviissi, huivivaatetta y.m. Moonika seisoo akkunalla ja koettelee uusia kartiineja. Sally askaroitsee suuren pöydän ääressä.
Sally. No, saiko hän maata päivällisuntaan?
Moonika. Maata? Luuletko, että hänellä oli aikaa siihen? Täytyihän hänen taas iltapäivällä mennä tutkittavaksi ja vieläpä pahempien professorien luo.
Sally. Mutta, hyvä Moonika, eihän professoritkaan mitään tiikerejä ole, vaikka sinä taidat luulla että niillä on sekä kynnet että hampaat. Menihän aamupäivä häneltä niin loistavasti, aivan hyvin olisit voinut antaa hänen hiukan levätä; olihan hän valvonut koko yön.
Moonika. Sitähän minä juuri saarnaan että hänen pitäisi levätä.
Sally. Niin juuri. Sinä herätät hänet, pyytääksesi häntä nukkumaan.
Moonika. Sinun on niin helppo puhua tuollaisia. Minä pidän hänestä minä.
Sally. Tuo on hyvin pahaa puhetta. Voiko löytyä ketään, joka pitäisi hänestä enemmän kuin minä.
Moonika. Akseli kyllä itse tietää mitenkä sen asiaa laita on. Näkyyhän se selvästi hänen käytöksestään meitä molempia kohtaan.