Läheisiltä rannoilta kuului selvään tuulen omituinen pauhina puitten latvoissa, kuului myöskin pienen puron lirinä järven päässä ja etäältä sen varrelta karjain ammontaa ja kellojen kilinää, kun Kumpulan ja Törmälän karjat vaelsivat molemmin puolin puroa, ollen tulossa kotiapäin.
Kun Törmälän vene tuli rannan likelle, otti Perttu veneen pohjalta verkkovaajan, pystytti sen pohjaan sekä lähti siitä taas verkkojataa laskemaan.
Sillä välin oli myöskin Kumpulan rannasta työnnetty vesille vene ja Kumpulan Matti äitineen lähtenyt verkonlaskuun. He siirtyivät aina järven päähän ja puron suuhun päin samoin kuin Törmäläisetkin, joita he lähenivät lähenemistään; sillä kuta likemmäs puroa he tulivat, sitä kapeammaksi kävi järvi ja sitä lähemmäs tulivat molemmat veneet toisiaan. Kun naapurukset kumpikin puolellaan olivat saaneet monioita jatoja lasketuiksi, alkoivat he olla kuulomatkan päässä toisistaan.
Kun he olivat tervehtineet toisiaan ja ruvenneet kuulumisista ja ilmoista puhelemaan, sanoi muun muassa Perttu: "No, Matti, sinähän olet vasta kirkolta tullut. Etkö tiedä sieltä mitään uusia kertoa?"
"Enpä juuri mainittavaa muuta kuin että kuulutettiinhan tuolla jo kesäkinkerit," vastasi Matti.
"Vai jo kuulutettiin. No, milloinka ne tulevat?"
"Kahden viikon päästä tästä päivästä."
"Järvelässäkö ne pidetään?"
"Niin."
"Saapa mennä sitten sinne meidän Jaakkokin lukukykyään näyttämään!" tuumasi Törmälän Liisa leikillään.