Nurmelassa oli Jaakkoa pitkään odotettu ja kummailtu, missä hän viipyi; oli arveltu jos jotakin, että olisi sairastunut tai joutunut rosvojen käsiin tai sortunut väärälle tielle tai vitkastelemisen ja tottumattomuuden tähden asioita ajaessa myöhästynyt tai muuta semmoista. Olipa isäntä lopulta alkanut epäillä, että kunhan ei tuo liene jäänyt johonkin kapakkaan juomaan ja juovuspäissään unehuttanut lähtönsä.
Senpä vuoksi, kun Jaakko, alakuloisena kuorman päällä istuen, ajoi Nurmelan kartanolle, oli isäntä häntä heti vastassa, katseli tuimasti silmiin ja kysyi vihaisenlaisella äänellä: "Missä sinä, poika parka, olet näin kauan viipynyt?"
Jaakko ei siihen kysymykseen heti vastannut mitään, laskeutui vaan äänetönnä kuorman päältä alas sekä rupesi hevosta riisumaan ja sanoa mumahti heikosti kuuluvalla äänellä "iltaa" isännälle sekä rengeille ja piioille, jotka ilmausivat pihalle kaupungin uutisia, kuulemaan. Ei hänellä edes tullut sanotuksi terveisiä kaupungista, kun isäntä näytti niin ärtyisellä tuulella olevan.
"Kauanpa sinä viivyitkin matkallasi", sanoi Liisa, hymy huulillaan niinkuin tavallisesti. "Mitä kuuluu kaupunkiin."
Jaakko ei vastannut mitään nytkään, katseli vaan surullisesti Liisaa silmiin, ajatellen siitä, että tuossa se nyt on se, joka on häneltä kaiken elämän ilon vienyt, joka lempeästi kyllä muka hymyilee, vaikk'ei se kuitenkaan tunne mitään lempeä häntä kohtaan; taitaa ollakin vaan teeskennelty koko tytön käytös ja ystävällisyys.
"Mikä sinun nyt on kuuroksi tehnyt!" huudahti isäntä. "Etkö saata vastata, miksi sinä nyt vasta kotia tulet?"
"Enhän tuota ennen joutunut", vastasi silloin Jaakko.
"Miks'et joutunut? Enkö minä sinua jo mennessäsi varoittanut, että sinun olisi pitänyt olla täällä viimeistään eilen illalla? Hä?"
"Niinhän se kyllä oli määrä, vaan minkäpä minä siihen voin, että satuin myöhästymään!"
"Sanoppa syy myöhästymiseesi, äläkä salaile virheitäsi! Kyllä minä ne tietooni ongin kuitenkin. Tiedä se, että minä vaadinkin tarkan tilin matkastasi!"