"Kuka?"
"Se, joka ennenkin on kaivannut."
"Kukapa se ennenkään on kaivannut, ainakaan sen jälkeen kuin kotia tulin?"
"Onpa yksi kaivannut, joka oli ennen sinulle hyvä ystävä."
"Minulla oli kerran ystävä ja sen nimen käytin sinusta, vaan sen jälkeen kuin sinä minun hylkäsit ei minulla ole ystävätä."
"Entäpä jos en olisikaan hyljännyt!"
"Mitä sanoit! Voinko minä enää toivoa sinun rakkauttasi?"
"Voit. Minä en tahdo enää salata tunteitani. Tehkäämme sovinto ja unhottakaamme toistemme viat sekä kaikki ikävät tapahtumat! Rakastatko minua enää?"
"Ketäpä sitten jos en sinua! — Kiitos Luojan, että vihdoinkin tosi onnen aika minulle koettaa! Minä rupean nyt omaa mökkiä itselleni hommaamaan Kumpulan järven varrelle sen puron törmälle, jonka äärellä lapsuutemme hupaisimmat hetket vietimme, ja kenties vien jo vuoden päästä sinut uuteen kotiini vaimonani ja elämäni riemujen ja surujen tasaajana."
Monilla suudelmilla ja syleilyksillä vahvistivat Jaakko ja Anni kihlauksensa sekä lähtivät sitten toisten jälkeen.