"Enhän minä sillä sanokaan", puolustaa Tiina. "Mutta eihän tuo kumma olekaan, jos selkä vähän kipeytyy, kun tässä kauan tulee kumarassa olleeksi."
"Kyllähän sillä tuolla eukollani kumarassa olo käypi vaikeaksi", saapi sanoakseen Lauri, hänkin leikkuunsa keskeyttäen. "Sillä kun on tuommoinen raskaanlainen ruumis, niin sen vuoksi hänelle leikkuu käypi vähän vaikeaksi. Vaan kyllä Tiina kuitenkin työhön kykenee; näkyypä hän olevan aika ketterä leikkaamaan."
"Annahan kun potun nostantaan joudutaan", puuttuu Kaisu puheeseen, "niin sitten vasta Tiina saa selkäänsä voivotella."
"Älähän!" inttää Tiina. "Kyllä minä semmoiseen jo olen tottunut, enkä ole siinä sinua huonompi. — Mutta mitä te nyt kaikki niin ison asian teette joka sanasta, minkä satun mainitsemaan! Käypihän se jo ikäväksi tämmöinen työ, josta ei koskaan näytä valmista tulevan."
"Älähän ole milläsikään, Tiina!" sanoo Lauri eukolleen. "Tällä viikolla mahdetaan kuitenkin saada leikkuu viimein lopetetuksi."
"Tottahan toki", vakuuttaa isäntä, "ell'ei vaan sitä ennen satuttaisi saamaan mesikämmenen peijaita."
"Mikäpä ne peijaat laittaa!" sanoo piloillaan Kaisu. "Ensinhän pitää metsän kuningas saada kaadetuksi ja sitten vasta on aika peijaita miettiä."
"Mitä sinä tyttö taas!" nuhtelee isäntä. "Silloinhan olisivat jo peijaat tiedossa, kun mörkö sattuisi loukkaaseen menemään."
"Siinäpä se, jos sattuisi", ivaa yhä Kaisu.
"Vaan ei se ole sanottu, että se siihen sattuu menemään. Kyllä on ihan onnen kauppa, jos se sinne menee."