"Jokohan mahtoi koira käydä!"
"Jospa hyvinkin lie koira ollut."
"Mutta mitenkä", puuttuu Tiina sanomaan, "koira olisi saattanut pakoon päästä? Minusta tunnustaa, että, jos se koira olisi ollut, se olisi litistynyt tähän hirsien väliin, jos vaan se koira on ollut tavallisen kokoinen."
"Se tuota", selittää Lauri, "koira, kun on tullut tähän syöttiä jyrsimään ja astunut etukäpälillään tästä alushirren yli, niin tottapa sillä mielestään syötti on ollut kovin kaukana ja se sen vuoksi työntäysi kokonaan loukkaan sisälle, käpertyi tänne niin, että, kun se sitten rupesi syötistä vetää reuhtasemaan, se vivun lau'ettua ei saanutkaan mitään vahinkoa, vaan pääsi ehjänä pois laukkaamaan."
"Kyllä on niin asia", myöntää isäntä. "Totta vissiinkin tässä joku koira pahuus on käynyt. Voi, jos sen saisin käsiini, niin kyllä minä —"
"Kyllähän se sietäisi kuria", keskeyttää Lauri, "mutta eipä ole meillä tietona, mikä koira se täällä on ollut."
"Viaton kai se koira on ollut", arvelee Kaisu. "Se tietysti ei tiennyt, mitä varten se syötti tänne oli laitettu."
"Ka, eihän se kyllä sitä ole mahtanut tietää", sanoo Lauri. "Vaan pahan asian se kuitenkin teki, niin että, jos se nyt olisi tässä saapuvilla, minä paikalla sitä potkaseisin."
"Olihan tämä paha asia", puuttuu isäntä lausumaan. "Vaan minkäpä sille tekee! Ei se tapahtunut kuitenkaan enää tapahtumattomaksi tule. Tottapa se niin oli sallittu. — Ei tässä nyt muu neuvoksi jää kuin loukas uudestaan virittää ja sitten kotia lähteä ja toivoa tulevaksi kerraksi parempaa onnea."
Miehet rupeavat sitten vipua virittämään, hirsiä kohottamaan, vaan eivätpä helposti hirret kohoakaan ja sen vuoksi tulevat vaimosetkin apuun, ja niin saadaan suurilla ponnistuksilla loukas viritetyksi.