"Niin — täällä kun olin melkein yksinäni, alkoi aika kovin hiljaiselle tuntua."
"Vai niin. — Ikäväkö oli?"
"No, ei juuri kovin ikäväkään, vaan kuitenkin minua oudostutti, kun ei ollut ketään, kenenkä kanssa puhella, paitsi nuo lapsiparat tuossa. Ilman niitä olisikin aika kovin pitkäksi käynyt."
"Kenelleppä se ei pitkäksi käy ilman seuraa yhdessä kohti ollessa!"
"Eihän se näy yksinäisyydessä ilman työtä aika kuluvan. — Mutta tiedätkö Kalle, mitä äsken ajattelin juuri ennenkuin sinä tulit?"
"Mistäpä minä sen tietäisin!"
"Koetappa arvata!"
"Enhän minä voi toki sitä arvata."
"Minä ajattelin", selittää Kaisu naurusuin, "kun katselin ulos akkunasta ja sain näkyviini Kalliovaaran ja Peltolan, ajattelin, että olisippa aika hupaista saada tavata sinua tai Heikkiä."
"Vai niin ajattelit. Mutta mitä siinä niin kummaa oli?"