Kesäisinä iltoina katselee usein Mäntyvaaran isäntä talonsa pihalta järvelle, katselee, eikö järven aaltoeleminen ala hiljetä, eikö tule nuottailmaa; ja jos järvi tyyntyy rasvatyyneeksi, silloin hän keräilee väkeään nuotalle, lähteäkseen muikun vetoon.
Muuanna lämpimänä päivänä kesäkuussa iltapuoleen seisoo Mäntyvaaran isäntä talonsa pihalla, katselee, tähystää järvelle, joka hiljalleen läikyttääpi aaltojaan, vaan tuulen hiljetessä tyyntyy tyyntymistään. Oli tuullut aika lailla aamusta asti, vaan puolelta päivin oli tuuli ruvennut asettumaan, ja nytpä ei tuulen henki isosti tunnukaan. Sen vuoksi isäntä hyvillä mielin arvelee, että nuottailtapa taitaa tullakin; ja kun emäntä sattuu pihalle, niin hän sanoo sille: "tyyntyvän näyttää. Nuotalle saadaan lähteä."
"Nuottailtapa tulee", vastaa emäntä järvelle katsellen, "ja jopa tuo olisikin keitto tarpeen, sillä entiset varat ovat lopussa. Ei ole muikun päätäkään talossa, eikä ole paljon leipääkään eikä jauhoja."
"No, annahan kun tästä nuotalle joudutaan, niin eiköhän mahtaisi sattua hyvä parvi apajaan! Päivän kun tuulee ja sitten tyyntyy, niin silloinhan muikku näkyy."
"Mitäpä jos näkyykin! Huonostipa meidän kuitenkin on aina kaloja saatu."
"No, ei ole silloin enempää sallittu; eihän järvi joka kerralla kaloja anna; vaan toisinaan se taas antaa paljonkin, kun niin on sallittu."
"Ketä niitä lähtisi nuotalle?"
"Olihan puhe Antin ja Laurin kanssa heidän haudalle lähtiessään, että, jos ei ilma estä, illalla lähetään nuotalle. He kun tulevat ja minä, niin siinähän on jo kolme. Kaisu tulkoon neljänneksi! Meneppä sanomaan hänelle, että laittautuu nuotalle, sillä tuoltapa nuo jo Antti ja Lauri tulevat."
Kun nyt Antti ja Lauri ovat tervahaudalta palanneet, niin hankkiutaan nuotalle lähtemään. Kotiin jäävät emäntä, Anni ja Tiina lapsia hoitamaan ja lehmiä lypsämään. Antti ja Lauri ottavat kumpikin konttinsa selkään ja samoin isäntäkin, arvellen, että "onpahan varalla, jos toiset vähäksi käyvät". Kaisu ajattelee, että mahtuvat kai ne kalat kolmeen konttiin, eikä siis ota mitään mukaansa. Niin lähtevät he kaikki neljä peräkanaa rantaan päin astumaan, Antti edellä, sitten Lauri ja hänen jälissään isäntä, vaan jälimmäisenä astua kippasee Kaisu.
Neljännes on matkaa rantaan. Sinne vievä polkutie alenee ensin tasaisesti Mäntyvaaran peltojen poikki, laskeutuu sitten jyrkästi vaaraa alas, vaan sitten se taas verkalleen alenee alenemistaan suolle asti. Mänty männyn, kuusi kuusen vieressä kohoaa molemmin puolin tietä. Täällä ei ole tervamiehen kirves vielä metsää hävittänyt, sillä tervaspuut otetaan kaikki toiselta suunnalta, missä nytkin on kolopuita kosolta.