"No, aave se oli", puuttuu puheeseen Anni. "Näinhän minäkin. Siellä oli kummitus ja se oli puettu ihan valkoisiin vaatteisiin."
"Ja se siellä puitten välistä kummallisesti vilahti", lisää Tiina, "ja siirtyi rantaan päin ja viittoi vettä kohti."
"Sepä kummallista!" sanoo Peltolan isäntä. "Vaan ei suinkaan siellä aave ollut. Mikä lie muu ollut! Kyllä teillä on silmät valehdelleet."
"Eivät ole valehdelleet", vakuuttaa Tiina. "Ihan selvään minä näin, että se kummitus ensin katsoi meitä kohti, vaan sitten kääntyi poispäin ja siirtyi saaren laidalle ja siellä viittoi alaspäin."
"Niinhän nämä vakuuttavat", sanoo Mäntyvaaran isäntä, "että ovat nähneet kummituksen siellä saarella. Minä kun oli selin saarta kohti, en tullut sitä huomaamaan, ja kun sitten rupesin katsomaan, ei näkynyt enää koko kummitusta."
"Se ei näkynytkään kun hyvin vähän aikaa", selittää Anni. "Se katosi pian: minne lieneekin sitten kadonnut!"
"Olisitte käyneet katsomassa, jotta mikä siellä kummitteli", sanoo
Peltolan isäntä.
"Käytiinhän siellä", vastaa Iikka isäntä. "Vaan ei siellä näkynyt mitään."
"No, ei sitä sitten ole ollutkaan koko kummitusta. Tyhjän tähden ovat säikähtyneet nämä vaimoset."
"En tiedä, miten lienee sen kummituksen kohta; vaan sen olen jo sanonut näille vaimosille, ett'ei heidän pidä peljästyä, sillä, vaikka olisikin joku onnettomuus tulossa, kaikki tapauksethan ovat ennakolta määrätyt, eikähän kukaan meistä voi niille rajaa panna."