"Niin, purjeessa me laskimme", jatkaa Lauri alottamaansa kertomusta, "annoimme mennä vaan virtaa ylös. Antti viiletti ja minä istua kekotin keulan puolella. Kyllähän tuuli ja virta monesti yritti venettä heilauttamaan, vaan me kuitenkin ajattelimme että päästään sitä. Mutta eipä päästykään. Miten lie ollutkaan, niin aivan äkkiarvaamatta tuli kova vihuri ja kallisti veneen, jotta purjeen laita hipaisi veteen, ja silloin virta painoi purjetta, niin että samassa kellistyi kumoon vene ja me molemmat tipahdimme veteen. Minä satuin pääsemään veneen pohjalle, vaan Antti se painui virran mukaan."
"Ja sinne se hukkui?" kysyy Kalle.
"Niin teki", vastaa Lauri. "Ei noussut se sieltä elävänä enää."
"Kylläpä sattui onnettomasti", säälittelee isäntä. "Vaan ei olisi pitänyt purjeessa virtaa ylös laskea."
"Ka, eihän sitä olisi pitänyt; vaan eihän tuota osattu arvata, että tuommoinen onnettomuus tapahtuisi. Mutta tottapa se oli sallittu."
"No, lähtekäähän nyt huoneeseen, Lauri ja tämä vieras!" käskee isäntä.
"Siellä saadaan kahvea."
"Kiitoksia! Vaan olisihan sitä pitänyt jo kotiakin joutua. Siellä vuottavat kuitenkin."
"No, vielähän sinne kerkiää. Antaahan sateen ohi mennä, niin sitten pääset kuivana kotia."
Niin lähtevät isäntä ja Kalle vieraineen tupaan ja siellä jatketaan tuumaamista.
"No, eikö ollut ihmisiä saapuvilla veneen kaatuessa?" kysyy isäntä.