"Ka, eihän niitä ollut", vastaa Lauri. "Ei kuulunut, ei näkynyt ketään, vaikka minä kyllä koetin kovasti huutaa, jotta tulisi joku apuun; vaan ei kukaan tullut."
"Mitä sinä silloin teit?" tiedustelee Kalle.
"Enhän niinä saattanut mitään tehdä. Minä vaan olla kellotin veneen pohjalla, vaikka paha siinä oli pysyä, ja tulin lopulla veneen muassa virran alle. No, siellä minä rupesin katsomaan jotta mikä nyt neuvoksi tulee. Ei ollut kyllä hyvin pitkältä rantaan, vaan kun minä en ole mikään uimamies — samoin kuin ei Anttikaan — ja vettä oli niin paljon, etten olisi pohjannut, niin eihän minulla auttanut, muu kuin odottaa, jotta eikö sattuisi joku havaitsemaan. Tiesin, että jälilläpäin oli muita Oulumiehiä tulossa, ja niin rupesin niitä vuottelemaan."
"Saitko kauankin vuottaa?" kysyy isäntä.
"En tarvinnut hyvinkään kauan. Ne kun tulivat, niin minä pääsin pulasta."
"No, rupesitteko heti Anttia hakemaan?"
"Ka, hetihän sitä ruvettiin hakemaan."
"No, löytyikö?"
"Löytyihän se kyllä, vaan silloin oli jo henki, poissa. Ei saatu miestä enää virkoamaan."
"Sinnekö te jätitte vainajan?" tiedustelee Kalle.