"Ka, sinne", vastaa Lauri. "Mikäpä sitä rupesi tännekään kuljettamaan! Likimmäiseen taloon me kannoimme ruumiin. Ja siellä kun minä lämmitteIin itseäni ja kuivasin vaatteita ja saappaita — kyllä olivatkin kaikki paikat ihan liko märjät — niin tuumasin talon väen kanssa, että he toimittaisivat vainajan hautaan."
"No, saitteko tavarat kaikki kokoon?" tiedustelee isäntä.
"Saatiinhan ne kyllä, vaan ovat saattaneet vähäsen pilautua suolat ja eväät sekä tupakit, kun kerkisivät kostua. Mutta jauhosäkillä ja nassakoilla ei kyllä mitään hätää ollut."
Samassa tulevat sisälle emäntä sekä Elsa, joka tuopi kahvea niin vieraille kuin kotiväellekin. Ja näille selittää Lauri myöskin Antin hukuntaa, kun emäntä siitä kyseli.
"Pankaahan sekaan tästä!" tarjoaa Lauri Oulun viinaa isännälle, Kallelle ja kumppanilleen ja kaataa itsekin pullosta kuppiinsa vähäsen, sitten kun muut ovat ottaneet. Vaan kun hän on uudestaan kertonut Antin hukunnasta, niin kaikki sitä onnettomuuden tapausta säälien ajattelevat.
"Kylläpä sattui huonosti", sanoo emäntä.
"No, jopa se oli!" lausuu Elsakin.
"No, olihan se ikävä asia", sanoo Lauri, kahvekuppi toisessa, vati toisessa kädessä. "Vaan tottapa" — ryyppää tyhjäksi vadin — "tottapa se niin oli sallittu." — "Kiitoksia!" sanoo hän sitten kahvesta kiitellen.
"Nuorena meni mies manalle Antissa", saapi sanoakseen Kalle.
"Meni mies paraassa iässä", lisää isäntä.