"No, niin se saattaa kuolema äkkiarvaamatta tulla", sanoo emäntä.
"Niinhän se tekee usein", myöntää Lauri. "Ei aavistanut Anttikaan Oulumatkalle lähtiessään, että hän lähti viimeistä kertaa Oulua soutamaan."
"Nuorena jäi nyt Anni leskeksi", huokaa emäntä.
"Niinhän se teki", sanoo Lauri. "Vaan ei auta Annilla suru enää. Se on kuitenkin Antti vainajana ja leski saa tytyä siihen, että se oli sallittu se Antin kuolema."
Kun vielä toiset kupit kahvea juodaan, niin Lauri, Oulun kuulumisista ja Antin kuolemasta puhumasta lakattuaan, rupeaa tiedustelemaan kotikuulumisia, ja hyvin hän kummastuu, kun kuulee, että rokko, hänen poissa ollessaan, on kerennyt kaksi lasta Mäntyvaarasta tappaa, ja näistä toinen on ollut hänen oma lapsensa. Mutta ei hän kuitenkaan näitä kuolemantapauksia pane kovin pahakseen, sanoo vaan:
"Olipa se odottamaton asia minulle, tuo pienen Elsan ja Antin kuolema, vaan eihän se enää tapahtumattomaksi tule. Se on niin sallittu. Ja olihan se kuitenkin siunaus lapsille, että pääsivät pois. No, tervennä ne siellä muut mahtanevat olla?"
"Tervennä kai ne minun tietääkseni ovat", sanoo isäntä. "Ei ole sen ko'ommin kuulunut siellä rokkoa. Ja meidän puolessamme sitä ei ole ollutkaan."
"Minäpä muistan", puuttuu puheeseen Kalle, "että Anni ja Tiina hautaussaarelta palattuaan kertoivat nähneensä aaveen."
"Niinkö sanoivat!" kummastelee Lauri.
"Niinhän ne kyllä sanoivat", lausuu isäntä. "Mitä lienevät sitten nähneet!"