"Vaan maahan päin se on menossa, parvi", lisää isäntä, meloillen venettä rantaan päin, ja vähän ajan perästä hän, kukon käsiinsä otettuaan, komentavaisesti sanoo: "Nyt!"
Isäntä paiskaa kukon ja nuotan perän järveen ja soutajat työntävät veneet erilleen toisistaan, perät vastakkain ja lähtevät kumpikin vastakkaista suuntaa soutamaan yhtäsuuntaisesti rannan kanssa, ja sillä aikaa ukko ja Antti syytävät kerkiämistään nuottaa järveen. Kun nuotta alkaa olla kokonaan järvessä, kääntävät soutajat äkkiä veneet suoraan rantaa kohti ja soutavat toisiaan likemmäksi, sill'aikaa kun isäntä ja Antti antavat köydet solua järveen. Vaan kun ne ovat loppuneet, paiskaavat Lauri ja Kaisu kumpikin ankkurit pohjaan. Isäntä ja Antti siirtyvät veneittänsä keskelle ja rupevat, köysiä hiljalleen lappaen, nuottaa vetämään. Siinä he lappavat lappamistaan, työhönsä kiintyneinä, ja silloin tällöin ympärilleen vilkaisten, näkyisikö parvea muualla. Mutta vähän ajan perästä alkaa ukko epäillä vetoa liian kiivaaksi ja tuumaa Antille:
"Keviältäpä tämä tuntuu. Jokohan tulee koholla nuotta!"
"Ei tunnu kyllä raskaalta", vastaa Antti ja hiljentää vetoaan, "vaan tuskinpa tuo koholla kuitenkaan tulee. Enpä ole kovin rajusti vetänyt."
"Kuiva nuotta kohoaa helposti; ja veneetkin taisivat sattua liiaksi kauas toisistaan."
"Kyllähän tulee nuotta jotenkin levällään, niin että jokohan tuo olisi koholla kulkenut!"
"Sitten se välttää", puuttuu puheeseen Lauri, "jos muikut alate ovat päässeet."
"No, äsken minusta näytti", sanoo Kaisu, "että kukko olisi vilahtanut."
"Etköhän nähnyt väärin!" arvelee Antti. "Enpähän minä nähnyt."
"Kyllä sitten pilan teki meille, jos vaan kukko näkyi", sanoo Lauri.