"No, vedetäänhän varovammin nyt", tuumaa isäntä tyyneesti. "Ehkä niitä viellä on jäänyt muikkuja apajaankin."
Kun köydet ovat lapetut, nostavat Lauri ja Kaisu ankkurit veneisiin ja soutavat veneet yhteen aivan naatikkaallo, jonne ankkurit paiskataan. Isäntä ja Antti rupeavat taas keskeltä veneitä köysiä vetämään, Kaisu hypähtää veneensä perään ja Laurikin siirtyy perän puolelle toisessa veneessä. Jouten nyt saavat Lauri ja Kaisu istua kököttää niin kauan kuin köysiä piisaa. Vaan kun ne ovat lapetut, nousevat he seisoalleen, ottavat porkkansa ja liikuttavat niitä hiljalleen vedessä nuotan laitoja pitkin. Niin kokevat he puuta pitää ja isäntä ja Antti vetävät vetämistään nuottaa, lappavat hiljoksellen veneisiin, joihin karttuu palukka palukan perästä.
Nuotta kulkee kulkemistaan järven pohjaa myöten ja kahtena pitkänä sarjana lähenevät nuottapalukat veden pintaa myöten veneitä, joihin ne nousevat yksi toisensa perästä, ja etummaiset sukeltavat niinkuin vesilinnut veden alta näkyviin. Viimein kohoo kukkokin näkyviin ja silloin isäntä sen huomattuaan sanoo:
"Nytpä tuota on arvattu tasaisesti vetää, koska kukko komiasti ihan keskellä näkyä muklahtaa."
"Tasaisestihan tämä veto nyt on käynyt", myöntää Antti.
"Vaan jos äsken muikut alate pääsivät", arvelee Lauri, "niin tyhjäänhän se koko veto menee."
"Tuollahan näkyy parvi nuotan ulkopuolella", huomaa Kaisu.
"Sielläpähän on", näkee isäntäkin; "sielläpähän ovat muikut, vaan saattaa niitä kuitenkin olla nuotan sisäpuolellakin. — Pitäkäähän puuta vaan, sillä eihän vara venettä kaada!"
Kaisu ja Lauri liikuttavatkin nyt kiivaammin porkkia ja jopa se kukko on likelle siirtynyt.
"Tarpokaa jo!" komentaa isäntä.