Kiireen ajan vuoksi joutavat Mäntyvaaralaiset harvoin nuotalla käymään, vaikka useinkin ovat kalan paastossa. Ainoastaan joskus pyhäiltoina, kun sattuvat kotosalla olemaan ja järvi on tyyneenä, käyvät he muutaman apajan potkemassa ja tuovat välistä, kun sattuu, muikkuja moneksi keitoksi asti. Tapaavat he silloin monesti nuotalla Peltolaisetkin, jotka useammin joutavat järvelle tulla, heillä kun on ranta lähempänä paljon kuin Mäntyvaaralaisilla. Ja kun naapurukset yhtyvät, silloin aina muuan sana vaihdetaan, puhellaan tärkeimmistä kuulumisista.
Mutta nyt ei kuulukaan kylällä mitään mainittavaa. Ruttoon kuolleista ei enää puhuta, sillä kulkutauti on jo ohi mennyt, aikansa raivottuaan, eikä mainita onnettomuuksia tervamiesten Oulumatkoilta. Sitä vastoin mainitaan joskus, että "metsä" on ollut liikkeellä syrjäkylissä. Sanotaan, että on kuulunut metsän kuninkaan vihellys, on kuulunut räike metsässä, kun se on kämmeniään yhteen lyönyt, kun se on kiskonut maasta vesoja ja kantoja. Kuuluupa se karjaakin hätyyttäneen ja monesta talosta lehmiäkin tappaneen. Isot vahingot se on monelle tehnyt. Mutta ne seudut, missä metsä liikkuu, ovat etäällä, ja siellähän puhutaan melkein joka kesä karhujen tuhotöistä. Mäntyvaaran ja Peltolan seuduilla ei ole kymmeniin vuosiin metsä ollut liikkeessä, eikä siellä siis sen vuoksi olla peloissaan ollenkaan.
Rauhallisesti kuluu kesäaika Mäntyvaarassa, joka nyt ei kohtaa onnettomuuksia. Terveinä toimittelevat asukkaat töitään sill'aikaa kun karja metsän saloilla ruokaansa hakee. Joka aamu rientää karja iloisena laitumelle ja joka ilta se ravittuna palaa tarhalle suittusavun ääreen suojaan sääskiltä ja mäkäröiltä.
Kun Perttulin aika lähenee, aika jolloin ihmiset usein saavat olla peloissaan hallan vuoksi, niin Mäntyvaaran pelloilla jo kellertää vilja, pääsneenä hallan vaaroista. Eivät ne pellot kyllä ole parastaan antaneet; ohra on paikoin poutinutta ja ruis on paikoin huonoa, keväällä kun rukiin laiho paikotellen katosi. Mutta vilja on kuitenkin turmelematon, hallasta säilynyt. Tyytyväisinä katselevat sen vuoksi Mäntyvaaralaiset peltojaan ja tyyneesti ajattelee isäntä: "ei ole moittimista vuoden tulossa. Se on tullut semmoinen kuin Jumala on sallinut."
Mutta tähän aikaan kuuluu puheita, kuinka karhu lähikylissä on ruvennut yhä hurjemmin raivoamaan kuin ennen, kuinka se on yhdestä ainoasta, talosta monta lehmää kaatanut, jonkun mökkiläisen ainoan lehmän syönyt ja jonkun pienen talon koko karjan hävittänyt.
Eräänä iltana, kun Mäntyvaaran väki on töiltään koteutunut, syntyy pirtissä puhe metsän tuhotöiden johdosta.
"Metsän sanotaan näihin aikoihin paljon vahinkoa tekevän", tietää Lauri.
"Niin kuuluu tekevän", sanoo isäntä. "Jo se on monet lehmät kaatanut ja lampaita se on syönyt niin paljon, ett'ei lukua tiedetäkään."
"Vuosi vuodelta se näkyy metsä aina rohkeammaksi tulevan. Eihän tuosta ennen ole niin pahoja kuulunut kuin nyt."
"Se kuin aina saapi rauhassa kulkea, ett'ei sitä kovin hätyytetä, niin sen vuoksi sillä rohkeus kasvaa ja sen vuoksi se kesä kesältä tekee vahinkoa aina enemmän ja enemmän."