"Tuskinpa voisivat. Jos se on sallittu, että lehmä joutuu metsän kynsiin, niin eihän sille voi mitään."
"Minä takaan, että jos minä pääsen paimeneksi, ei tosiaankaan metsä voi karjalle mitään tehdä."
"Älä niin sano! Se kyllä voipi, kun tahtonee; sillähän on miehen mieli ja kahdentoista miehen voima."
"Kylläpä sen ihmistä kuitenkin sanotaan pelkäävän. Minä jos olisin teidän sijassanne, niin varmaankin panisin paimenen karjalle."
"Antaahan jäädä paimenhomman tällä kertaa. Eihän nyt kuitenkaan ole pelon syytä, että metsä näille maille tulee. Ja olipa miten tahansa, niin emmehän me voi kuitenkaan estää mitään tapahtumasta, mikä on tapahtuva; sillä niinhän kaikki tapahtuu kuin on sallittu."
Niin jäävät asiat entiselleen. Paimenetta kulkee karja joka päivä metsässä ja palaa aina säännöllisesti illalla kotia kellokas etunenässä.
Muuanna päivänä Perttulipyhän jälkeen, kun Mäntyvaaralaiset ovat käyneet kirkolla papeille kesäsaatavia viemässä ja nyt kaikki ovat pellolla eloa leikkaamassa, tulee karja tavallista varemmin kotia, juosten ja ammoen.
"Voi hyvä ihme! Mikä lehmillä nyt on, kun noin hätäyksissään kotia tulevat!" huudahtaa Tiina ja keskeyttää leikkuunsa sekä rientää tarhalle.
"Mikä niille lie tullut, kun noin ammoilevat!" ihmettelee Anni. "Mutta hyvä ihme! Ei suinkaan siellä koko karja olekaan. Mikä lie kumma tapahtunut!" Ja samassa poistuu Anni pellolta.
"Mikä lie tosiaan tapahtunut!" rupeaa Lauri miettimään. "Ei ole karja ennen noin hätäyksissään kotia tullut."