"No, se on nähnyt mörön", luulee Kaisu, "joka on sitä hätyyttänyt ja vissiinkin jo kaatanut Halunan ja Kellokkaan."
"No, ei suinkaan, eipä luulisi metsän näille seuduille tulleen", arvelee isäntä.
"Se olisi kovin paha asia", sanoo emäntä, "jos ne lehmät olisivat metsän kynsiin joutuneet. Mutta mikäpä sen tietää, mikä niille on tapahtunut!"
"Eihän sitä tiedä", sanoo isäntä. "Saattavat olla vielä jälilläpäin, minne lienevät joutuneet. Jos eivät vaan illempana tai viimeistään aamulla kotia tule, niin me Laurin kanssa lähdemme huomenna niitä hakemaan."
"Sehän tässä tehtäväksi tulee", myöntää Lauri.
Lähtevät taas muut leikkuutyöhön vähäksi aikaa, paitsi Anni ja Tiina, jotka lähtevät lypsylle. Mutta pian palaavat peltomiehet töiltään; ja kun Anni ja Tiina ovat lypsyltä tulleet, kokoontuu kaikki väki iltaselle pirttiin. Vielä ei Kellokasta eikä Halunaa kuulu tulevaksi, vaikka jo ilta alkaa pimetä.
Kadonneita lehmiä odotetaan vielä aamuun asti. Kun ne eivät silloinkaan vielä ole koteutuneet, täytyy isännän panna eilen miettimä tuumansa toimeen, ja niin hän ja Lauri, kumpikin pyssyllä ja kirveellä varustettuna, eineen syötyään lähtevät metsää samoamaan.
Eri suunnille kulkevat kumpikin, pikemmin löytääkseen kadonneet lehmät. He kiertelevät Mäntyvaaran seutuja, risteilevät metsissä ja korvissa, etsivät suot ja rämeet, jotta olisivatko lehmät sinne mihinkään mahtaneet upota. Mutta eipä näy niitä missään. Suon laidalla sattuvat isäntä ja Lauri yhtymään.
"Etkö ole löytänyt?" kysyy isäntä.
"En vielä", vastaa Lauri. "Suohon ne kyllä eivät ole uponneet; enpähän ole havainnut missään."