"Eivät mahtane suossa olla; en ole minäkään sattunut havaitsemaan missään."
"Mihinkään täältä nyt arvataan lähteä?"
"Metsäpaikoista saamme ruveta tarkkaan hakemaan. Siellä niitten löytyä pitää, ainakin raatoina, jos vaan mörkö ne on kaatanut, vaikka kyllä en ota uskoakseni, että metsän kuningas täällä liikkuilee, ennenkuin näen, mitä se on tehnyt. Mutta jos ne eivät löydy, niin kyllä ne ovat sitten kokonaan muille seuduille eksyneet."
Niin lähtevät hakiat taas metsää astumaan, eri tahoille kumpikin. He kulkevat kulkemistaan, tarkaten seutuja, ja joskus huutaa hoilauttavat, jotta eikö sattuisi mistään lehmän ääni vastaamaan. Kyllähän kuuluu usein karjan ammonta; mutta kun joku hakioista ehtii sen luoksi, on siitä yhä poissa Kellokas ja Haluna. Niin hakiat etsivät etsimistään, polkevat kanervikkoa ja katajia, samoavat yli kantojen ja kaatuneiden puiden, yli risujen ja mättäitten, tunkeutuvat tiheistä kuusikoistakin läpi.
Kun Lauri kulkiessaan on tullut siihen vahvaan kuusimetsään, joka on Mäntyvaarasta rantaan vievän tien vasemmalla puolella, huomaa hän muutamalla kuusen oksalla metson ja ampuu sen. Se putoaa paikalla kuolleena maahan. Mutta samassa kuuluu tiheiköstä matkan päästä outo ääni, äkkinäinen risahdus, niinkuin risuja siellä rasahtelisi. Heti kuuluu risahdus taas etempää, mutta sitten ei kuulu enää mitään, ja kaikki on taas hiljaista.
Lauri, joka äänen kuultuaan oli jäänyt vähän kummissaan seisomaan, ajatellen, että mikähän se mahtoi olla, ei kuitenkaan nyt, kun ei mitään ritinää taas kuulu, huoli asiasta sen enempää, ajattelee vaan, että mikä lie risahtanut, ja niin hän, metson otettuaan, jatkaa kulkuaan. Hän raivaa tiensä milloin tiheän kuusimetsän lävitse, milloin astuu hän männikkökangasta, katselee ja kuuntelee; vaan metsässä ei näy, ei kuulu mitään erityistä, joka herättäisi huomiota. Siellä täällä kuuluu vaan jonkun lintusen viserrys, ja joskus metso viereisestä puusta lentää lehahtaa ja kuustiainen aivan pyssymiehen silmäin edessä hypätä tupsahtaa puusta toiseen. Mutta kadonneet lehmät eivät vaan satu näkyviin. Palaviinsa asti jo metsää risteiltyään, kohtaa Lauri sattumalta isänsä, joka tulee vastaan toiselta suunnalta.
"Oletko löytänyt?" kysyy isäntä.
"Enpä ole", vastaa Lauri, hikeä otsaltaan pyhkien.
"Mistähän me nyt arvaamme hakea niitä lehmiä, kun ne eivät ala löytyä?"
"Ka en tiedä. Mikä mahtanee neuvoksi tulla! Mutta kun minä tässä rupean miettimään, niin johtuu mieleeni, että äsken kun tästä matkan päässä kuljeskelin tuolla kuusikossa vaaran alla —"