Lauri koettaa vieroittaa itsestään kaikki pelon tunteet ja päättää olla rohkea, kävipä miten tahansa, vaan usein kuitenkin saavat aremmat tunteet hänessä sijaa, kun hän rupeaa miettimään, että jos hän sattuisi yön aikana kuulemaan mörön tulevaksi, niin hän pimeän vuoksi tuskin voisi havaita koko petoa, vielä sitten ampua. Mutta kuitenkin hän rauhoittaa mieltänsä sillä vakuutuksella, että kävipä miten tahansa, niin eihän kuitenkaan muuta voi tapahtua kuin mitä on sallittu.
Kuluu aika kulumistaan, vaan karhu ei näy lähtevän liikkeelle; ei kuulu sen astuntaa metsässä; ei kuulu vähintäkään ääntä kummallakaan haaskalla, ja äänettöminä Mäntyvaaran miehet yhä vahtaavat samoissa piilopaikoissaan, ja yön pimeys vielä kaikki soudut varjostaa.
Kun jo on aamupuoli yötä ja väijyjät yhä piileilevät puittensa suojassa, ei vielä karhusta ole mitään kuulunut. Mutta silloin on Lauri yht'äkkiä kuulevinaan pienen risahduksen etäällä haaskalta. Hän vähän säpsähtää, veri alkaa hänessä tavallista kiivaammin liikkua, kun hän luulee, että metsän kuningas siellä on tulossa. Hän jännittää näkö- ja kuulohermonsa, tarkatakseen, todellako metsä tuloa tekee. Kuuluu taas risahdus. Hän ajattelee: "nyt se tulee", ja puristaa käsillään pyssyä, juurikuin visseytyäkseen siitä, että onhan se hänellä ase varana. Mutta käsipä hänellä vapisee, tärähtää pyssy käsissä; niin on kiihtynyt veren kulku saanut suonet ja sydämmen sykkimään, ett'eivät jäsenet pysy vakavina.
Isäntäkin on kuullut risahdukset ja päättää niistä, että karhu on tulossa, mutta risahdusten ääni kuuluu toisen haaskan läheltä ja varmaankin on metsän vilja sinne menossa. Kunhan vaan Lauri pysyisi vakavana, liikahtamatta, jott'ei pelästyisi, ja tähtäisi tarkkaan, niin kävisi kaikki hyvin.
Todella nyt liikkuu tiheikössä metsän mahtava kuningas. Se on menossa sille haaskalle, missä Lauri vahtia pitää. Kun se vielä on etempänä, liikkuu se sukkelammin, ja sen vuoksi kuuluukin joskus risahdus, kun risut sen jalkojen alla katkeilevat, mutta, kuta lähemmäs haaskaa se ehtii, sitä enemmän se vauhtiaan hiljentää ja astuu sitten hyvin keveästi, varovasti, kuono maata vasten, tarkan vainunsa avulla helposti osaten kulkea haaskaa kohti. Se astuu askeleen pari kerralla ja sitten se pysähtyy, tarkkaa eteensä ja sivulleen, ikäänkuin ajatellen, ett'eihän vaan mikään mahtane havaita sen tuloa. Sitten se taas ottaa askeleen ja taas pysähtyy, kääntää keveästi pyöreätä päätänsä, katselee ja kuuntelee. Niin se kulkee hyvin varovasti ja pysähtyy melkein joka askeleella ja usein se näyttää hyvin epäilevän, ett'ei olekaan hyvä mennä ikäänkuin aikoen takaisin palata. Mutta kuitenkin se vähitellen lähenee haaskaa, kunnes se tulee niin lähelle, että se on ainoastaan muutaman sylen päässä siitä.
Lauri voipi nyt hämärästi huomata, että musta esine esiintyy kuusten lomasta. Se on nyt se metsän kuningas; sen hän tietää varmaan. Tuossa se nyt seisoo haaskan lähellä ihan liikahtamatta. Johan sitä siihen saattaisi ampua, vaan pimeäpä on vielä haitaksi. Antaahan likemmäksi tulla. Nyt se taas astuu askeleen, mutta seisahtuu heti. Kyllä taitaa olla paras jo ampua; kenties se ei enää lähenekään. Lauri pitää pyssynsä karhua kohti ojennuttuna ja tähtää, käsi hanassa kiinni. Mutta ei ota pyssy vakaantuakseen hänen käsissään. Niin kädet vapisevat, kun hän ajattelee, että nyt se on ratkaiseva hetki. Kaiken pahan lisäksi on niin pimeä, ett'ei hän voi nähdä, mihinkä kohtaan olisi paras ampua. Hän yhä tähtäelee ja koettaa saada pyssynsä vakaantumaan; mutta se vaan yhä tärisee; ja hän miettii, että jos ei satu käymään, niin kyllä pahat asiat saattaa hänelle tulla. Mutta ei jouda hän kauan miettimään; hän vaan tähtää, ja melkein vahingossa pyssy laukeaa; ja hän samalla itse kovasti kiljahtaa pelosta, että nyt taisi käydä huonosti.
Isäntä, heti laukauksen kuultuaan, ajattelee että kuinkahan on mahtanut käydä, mutta samassa Laurin huudon kuullessaan hän arvelee, että nyt taitavat asiat olla huonosti; ja lähtee heti Laurin vahtuupaikalle astumaan.
Mutta karhu, pyssyn lauettua, ei kaadukaan paikalleen, eikä se karkaa ampujan kimppuun, vaan säikähtyneenä, kuitenkin aivan vahingoittumatonna, se heti kääntyy takaisin ja lähtee kiireimmän kautta pakoon pötkimään, laukkaa yli risujen ja kantojen, ja on pian kaukana kuulumattomissa.
Lauri jääpi kummissaan miettimään, että näinkö se nyt kävi, ja ajattelee sitten, että olipa se paha, kun ei pyssy ruvennut käsissä vakaantumaan.
Kun isäntä ehtii haaskalle, kysyy hän heti: "No, mitenkä kävi?"