"Tosiaan", sanoo isäntäkin, "saapi karjalla olla paimen sen vuoksi, että karja paremmin uskaltaisi kulkea ruokaisemmilla paikoilla, mutta ei suinkaan sen vuoksi, että paimenesta olisi mitään apua karjalle mörköä vastaan."
"Saisihan tuonne mennä paimeneksi", sanoo Tiina, "mutta jos se mörkö vielä päälle tulee."
"Siitä ei ole pelkoa", keskeyttää isäntä Tiinan puhetta. "Harvoinpa se ihmisen päälle tulee."
"Entäpä jos nyt tulisi, koska se on jo niin rohkeaksi tullut, että uskaltaa karjaan kajota paimenen nähden."
"Ole huoleti! Sinun päällesi se ei tule, kun et sinä voi sitä millään aseella uhata. Menehän nyt! Me muut täältä lähdemme taas leikkaamaan, — ja huomenna rupeamme loukkaan tekoon, jotta eikö sattuisi mörkö sinne menemään ja siellä surmansa saamaan."
Niin poistuu kukin töihinsä, mielessään usein ajatellen karhujuttua. Pienokaiset vaan, mistään huolehtimatta, leikkivät iloisina kartanon hietikolla.
XII.
Seuraavan päivän aamulla Mäntyvaaran isäntä, Lauri sekä Vanhalan Matti lähtevät loukkaan tekoon. He astuvat karhun vahtuun vuoksi jo usein kulettuja seutuja, ensin rantatietä myöten ja kääntyvät sitten vasemmalle ja kulkevat tiheän metsikön kautta sitä suuntaa kohti, missä haaskat ovat. Etummaisena astuu Lauri, sitten isäntä ja takimmaisena Matti. Enimmästä keskustelutta kuluu matka ja varsinkin Matti, joka on harvapuheinen, jäykkäluontoinen vanhus, ei monta sanaa sano.
Miehet valitsevat metsässä paikan likelle niitä seutuja, missä lehmäin raadot ovat, vaan vähän ylemmäksi, kuivemmalle maalle. Siellä he rupeavat puita jystämään ja hakkaavat sylen pituisia hirtten tapaisia palkkeja joko kasvavista puista tai osaksi myös siellä täällä olevista kaatuneista hongista. Isännän ja Laurin kirveet enite jälkeä tekevät ja Matti vaan tekee pienempiä veistotöitä sekä antaa toisille tarvittaessa neuvoja ja auttaa heitä isompia puita kuljetettaessa. Kuuluu nyt kirveitten kalketta ja puitten pauketta palkkeja tehdessä; sillä semmoisessa työssä ei jyskettä saateta välttää; ja metsän kuningas, jos vaan mailla lienee, saapi kummissaan kuunnella ja ajatella, jotta mikä se nyt semmoista jytäkkää pitää sen ennen rauhaisan ruokapaikan läheisyydessä. Kuluu aikaa melkonen palkkeja tehdessä, niitä kun tarvitaan koko joukko, vaan kun arvellaan niiden riittävän, ruvetaan niistä loukkaalle seiniä tekemään. Ne ladotaan pystyyn maata vasten ihan toistensa viereen kolmeksi seinäksi eli sivuksi, niin että kaksi seinää tulee yhtäsuuntaisiksi toistensa kanssa ja kolmas yhdistää niiden päät toisiinsa, vaan yksi sivu jääpi siis avoimeksi. Tälle neljännelle sivulle vedetään iso kokonainen hirsi ja asetetaan maata pitkin ikäänkuin kynnykseksi loukkaalle, niin että tyvipuoli koskettaa molempia yhtäsuuntaisia seiniä, vaan latvapuoli ulottuu kauas niiden ulkopuolelle. Vielä tarvitaan tätä loukkaan etusivua varten hirsi tai kaksi; mutta, ennenkuin ne hakataan ja tuodaan määräpaikkoihinsa, on Matti ukko ruvennut vivun tekoon. Hän veistelee kaikenlaisia palukoita, jotka tarvitaan vipua varten, ja on työhönsä niin kiintynyt, ett'ei paljon jouda ympärilleen silmäellä eikä sekaantua isännän ja Laurin puheisiin. Nämä kun tuumaavat ja miettivät, mitenkä mikin on tehtävä, niin ukko vaan äänetönnä työtään toimittaa, eikä hän muulloin kuin toisten jotain kysyessä lyhyesti jonkun sanan vastaukseksi ärähtää, ja vaikka hän näkee, ett'eivät aina älyä, mitä varten hän mitäkin tekee, niin ei hän kuitenkaan ennen aikojaan selityksiin rupea; hän olla jöröttää vaan vakavana ja totisena ja tekee työnsä varmana kuin kokenut mestari ainakin.
Matin veistäessä ja vuollessa vipulaitokseen tarvittavia kaluja, ovat isäntä ja Lauri puuhassa isoa hirttä valmistaessaan. Kun se on valmis kuljetettavaksi, tuumaa isäntä Laurille, hirttä kohottaessaan: "Tuskin tämä kahden miehen saadaankaan paikoilleen."