"Mackay Bennettin" kannelle oli nostettu kaikkiaan 306 ruumista, mutta koska 116 ruumista oli pahassa mätänemistilassa, oli ne haudattu mereen, tavallisilla juhlamenoilla.
Muitten ruumiitten tarkastajien joukossa nähdään nuori, surupukuun puettu pari hiljaa liikkuvan laivankannella. Etsijät ovat Alice ja Saarela. Alice etsii ruumisten joukosta isäänsä ja äitiään, mutta heitä ei ole. He ovat jääneet valtameren hautaan.
— Tunnetko, rakkaani, noita kasvoja, kuiskaa Saarela vaimonsa korvaan.
— En, rakkaani, vastaa Alice.
— Minä tunnen, vastaa Saarela.
— Kenelle ovat nämä viisaannäköiset kasvonpiirteet kuuluneet? Niistä säteilee vieläkin jumalallinen rauha ja tyyneys. Ne ikäänkuin siunaavat näitä toisia vainajia.
— Tämä mies piti valtaavan lohdutuspuheen hukkuville. Sinä, rakkaani, olit pelastusveneessä jo poistunut laivan läheisyydestä etkä sitä kuullut, sanoi Saarela.
— Mikä hänen nimensä oli, kysyy Alice.
— En tiedä hänen sukunimestään. Kalle arvattavasti oli hänen etunimensä, koskapa häntä kutsuttiin "Jumalankieltäjä-Kalleksi", selittää Saarela.
— Sellainenko mies olisi ollut jumalankieltäjä, huokasee Alice. —
Kuinka hänelle on voitu antaa tuollainen lisänimi?