— Kunpa tietäisit, rakas Tyyne, kuinka kaukana minä jo olen. Oi, kunpa sinäkin olisit mukana!
Samassa tuli hän kääntäneeksi kuvan.
— Mitä tämä on, huudahti hän. — Tyyne on lyijykynällä kirjottanut kortin toiselle puolelle: "Ole varoillasi siinä 'Titanic'-laivassa!" — Hän pelkää, että laiva hukkuisi. No mutta! Kylläpä on tyttöparka heikkohermoinen.
Laurila pisti kuvan povitaskuunsa ja riensi kannelle. Siellä kävellessään katseli hän taas Tyynen valokuvaa. Hän muisteli niitä hauskoja hetkiä, mitkä oli viettänyt hänen seurassaan. Oli epävarmaa, kuinka kauan hän tulisi viipymään Amerikassa, mutta kaikessa tapauksessa toivoi hän jonkun ajan kuluttua palaavansa Suomeen ainakin noutamaan Tyyneä.
Laivakello löi 10. Ensimäinen perämies tuli hytistään ja riensi komentosillalle. Siellä oli vartijanmuutto. Se tapahtui sukkelasti. Heti oli ensimäinen perämieskin toimessaan. Hän loi katseen pitkin laivan pituutta.
— Ensi vuonna minä kenties olen jo kapteenina, sanoi hän itsekseen. — Kun yhtiö yhä rakennuttaa uusia laivoja, uskon pian pääseväni päälliköksi, koska olen kauan palvellut. Tietysti saan ensin pienemmän laivan haltuuni. Niin, niin. Pienestä se äijä Smithkin alkoi ja on nyt tämän jättiläislaivan kapteenina.
Ensimäinen perämies tiesi, että paljo riippuisi "Titanicin" ensi matkasta. Hänellä oli lähinnä kapteenia suurin edesvastuu, mutta hän saisi myös osansa kunniasta, jos kaikki kävisi hyvin. Tästä matkasta tultaisiin paljo puhumaan.
Hän meni peräsinhyttiin.
— Kaikki hyvin, kuului vartijan yksitoikkoinen ääni.
— Hyvä on! Laiva kiitää nuolena eteenpäin, sanoi ensimäinen perämies tovereilleen.