»Armeliaisuudenko?» kummasteli tohtori Leete. »Luuletteko, että pidämme mainitsemiani kykenemättömiä armeliaisuuden nauttijoina?»
»Tietysti», vastasin minä, »sillä eiväthän he itse kykene hankkimaan toimeentuloansa».
Tohtori keskeytti minut vilkkaasti:
»Kukapa sen voinee tehdä!» sanoi hän. »Sivistyneessä yhteiskunnassa ei voida puhuakkaan oman toimeentulonsa hankkimisesta. Yhteiskunnassa, joka on niin alhaisella kehitysasteella, että perheenkin yhteistoiminta on tuntematon, voi kukin yksityinen mahdollisesti itse pitää huolen itsestään, vaikka silloinkin ainoastaan jonkun osan elinajastaan. Mutta siitä hetkestä kuin ihmiset alkavat elää yhdessä, perustaen vaikkapa alhaisimman yhteiskuntamuodon, on itsensä ylläpitäminen yksinomaan omin voimin mahdotonta. Kohoava sivistys ja yhä laajemmalle ulotettu työnjako tekevät tämän toisistaan riippuvaisuuden aivan yleiseksi. Kuinka eristetty yksityisen henkilön toimiala näköjään lieneekin, on hän kaikissa tapauksissa jäsenenä äärettömän laajassa ammatti-osuuskunnassa, joka käsittää koko kansan, jopa koko ihmiskunnan. Molemminpuolisen riippuvaisuuden välttämättömyys on takeena keskinäisen avustamisvelvollisuuden täyttämisestä. Teidän järjestelmänne suurin julmuus ja järjettömyys oli tämän tukemisvelvollisuuden puute».
»Olkoonpa niinkin», vastasin minä. »Mutta tätä ei voida sovittaa henkilöihin, jotka yleensä eivät kykene ottamaan osaa tuotantoon».
»Sanoinhan jo aamulla luullakseni», lausui tohtori Leete, – »tai ainakin aijoin sanoa – että ihmiset ovat oikeutetut saamaan ravintonsa kansan pöydältä sentähden, että he ovat ihmisiä, – eikä sentähden, että he ovat terveitä ja voimakkaita – kunhan he vain ottavat osaa työhön voimainsa ja kykynsä mukaan».
»Sanoitte kyllä», vastasin minä, »mutta otaksuin, että tämä koskee ainoastaan sellaisia työntekijöitä, joiden taito ja kyky ovat erilaiset. Käsittääkö tuo määräys myöskin ne henkilöt, jotka eivät tee mitään?
»Eivätkö hekin ole ihmisiä?»
»Onko minun siis käsitettävä sananne siten, että rammat, sokeat, sairaat ja kykenemättömät ovat samassa asemassa, kuin paras työntekijä, saaden samat tulot?»
»Tietysti», kuului vastaus.