»Niin laajalle ulottuva hyväntekeväisyys olisi saanut meidän aikamme innostuneimmankin ihmisystävän ällistymään», lausuin hänelle.
»Jos teillä olisi kotonanne sairas, työhön kykenemätön veli», jatkoi tohtori Leete, »niin antaisitteko hänelle huonompaa ruokaa, huonommat vaatteet ja asunnon, kuin itsellänne on? Pikemmin tekisitte päinvastoin, eikä johtuisi mieleennekään kutsua sellaista hyväntekeväisyydeksi tai armeliaisuudeksi. Tuon sanan käyttäminen siinä yhteydessä tuntuisi teistä hyvin vastenmieliseltä».
»Luonnollisesti», vastasin, »mutta suhde ei olekkaan sama. Kaikki ihmiset ovat epäilemättä tavallaan veljiä, mutta tätä yleistä veljeyttä ei voi missään suhteessa verrata veren veljeyteen, sillä edellisen perustuksena eivät ole samat tunteet eivätkä samat suhteet kuin jälkimäisen».
»Siten puhuu yhdeksästoista vuosisata!» huudahti tohtori Leete. »Ei tarvitse laisinkaan epäillä, että ette ole nukkunut sangen kauan. Jos lyhyesti koettaisin selittää teille sen salaisuuden, mikä näyttää kohoavan eteenne tarkastellessanne nykyistä sivistystämme, olisi minun sanottava: Salaisuus on siinä, että suvun kaikkiyhteys ja ihmiskunnan veljeys olivat teidän aikakaudellanne vain kauniita puheenparsia, mutta meidän keskuudessamme, meidän ajatus- ja tunne-elämässämme ne ovat yhtä todellisia ja vahvoja siteitä, kuin veriheimolaisuuskin.
Mutta vaikka emme ottaisikaan lukuun tätä, en sittenkään voi käsittää, miksi ihmettelette sitä, että niilläkin, jotka eivät voi tehdä työtä, on yhtä täysi oikeus kuin kaikilla muillakin saada osansa työntekijäin työn tuloksista. Eihän teidän aikakaudellannekaan liene riistetty kansalaisoikeuksia niiltä henkilöiltä, jotka eivät kyenneet suorittamaan asevelvollisuuttansa, vaikka sen suorittaminen oli pakollinen kaikille, jotka kykenivät siihen. Kykenemättömät jäivät kotiin niiden suojeltaviksi, jotka pystyivät taisteluun, eikä johtunut kenenkään mieleenkään kieltää heiltä tätä oikeutta tai halveksia heitä sentähden. Meidän palvelusvelvollisuutemme töissä vastaa teidän asevelvollisuuttanne. Työkykyisen miehistön tulee suorittaa tämä velvollisuus, mutta siitä ei suinkaan seuraa, että niiltä, jotka eivät kykene velvollisuuttaan täyttämään, olisi riistettävä kansalaisoikeudet, joihin me luemme myöskin kansalaisten ylläpidon. Työntekijä ei ole kansalainen sentähden, että hän tekee työtä; vaan hän tekee työtä sentähden, että hän on kansalainen. Samoin kuin te piditte heikomman suojelemisen vahvemman velvollisuutena, samoin me, jotka emme enää käy sotia, pidämme heikomman puolesta työskentelemistä vahvemman velvollisuutena.
Ratkaisua, joka jättää suuren osan esillä olevasta tehtävästä suorittamatta, ei voida hyväksyä oikeaksi. Ja huonosti olisi onnistunut meidänkin yrityksemme ratkaista yhteiskunnallista kysymystä, jos ei olisi otettu huomioon rampoja, sairaita ja sokeita, vaan jätetty heidät elukkain tavoin ulkopuolelle pitämään itse huolta itsestään niin hyvin kuin voivat. Paljoa parempihan olisi ollut jättää vahvat ja terveet oman onnensa nojaan kuin heikot ja onnettomat, joita kohtaan jokaisen pitäisi tuntea myötätuntoisuutta ja koettaa pitää huolta sekä heidän henkisestä että ruumiillisesta hyvinvoinnistaan. Kuten aamulla jo sanoin, on jokaisella miehellä, jokaisella vaimolla ja lapsella oikeus saada toimeentulonsa välikappaleet. Tämän oikeuden perustuksena on se selvä, varma ja yksinkertainen tosiasia, että kaikki ovat saman ja ainoan ihmisperheen jäseniä Jumalan kuva on tässä suhteessa ainoa käypä raha: ken sen omistaa, hänen kanssansa ja’amme kaikki, mitä meillä on.
Teidän aikakautenne sivistyksessä lienee tuskin ollut toista ilmiötä, joka loukkaisi nykyisiä tunteita yhtä suuressa määrässä, kuin se kohtelu ja laiminlyönti, jota osotitte riippuvassa asemassa oleville luokille. Vaikka ette olisikaan tunteneet sääliä, vaikka veljeyden tunne olisikin ollut teille vieras, niin miten voitte jättää huomaamatta, että ryöstitte heikkojen luokalta heidän ilmeiset oikeutensa, kun ette pitäneet heistä huolta?»
»En voi oikein käsittää, mitä tarkoitatte», vastasin minä. »Myönnän kyllä, että näillä kansankerroksilla oli oikeus vaatia sääliämme, mutta millä perusteella olisivat sellaiset henkilöt, jotka eivät ottaneet osaa tavarain tuotantoon, voineet oikeudenmukaisesti vaatia osaansa toisten työn tuloksista?»
»Minkätähden kykenivät teidän työntekijänne tuottamaan enemmän, kuin yhtä suuri joukko villejä?» vastasi tohtori Leete. »Eikö tämä johtunut yksinomaan siitä, että te olitte saaneet perinnöksi edellisten sukupolvien taidot ja keksinnöt? Eikö se johtunut siitä, että te olitte ottaneet valmiina vastaan koko yhteiskuntajärjestelmän koneiston, jonka rakentaminen oli vaatinut vuosituhansia? Miten saitte huostaanne nämä taidot ja järjestelmät, jotka loivat yhdeksän kymmenesosaa tuotteittenne arvosta? Perittehän ne, eikö niin? Mutta eivätkö nuo onnettomat, rammat ja kykenemättömät veljenne, jotka te työnsitte ulkopuolelle, olleet yhtä oikeutettuja perillisiä kuin tekin? Mitä teitte heille? Ettekö ryöstäneet heiltä heidän osaansa, antaessanne heille tähteitä pöydältä, jonka ääreen he perillisinä olivat oikeutetut asettumaan, ja ettekö vielä lisäksi solvaisseet ryöstettyjä, kutsuessanne näitä jätteitä almuiksi ja niiden jakamista hyväntekeväisyydeksi?»
»Niin, herra West», jatkoi tohtori Leete, kun en vastannut mitään, »yhtä vähän kuin voin ymmärtää heikkoja ja kykenemättömiä kohtaan osottamaanne oikeudentunnon ja veljellisen rakkauden puutetta, yhtä mahdotonta on minun käsittää, kuinka teidän aikakautenne ihmiset voivat ilomielin suorittaa tehtävänsä, vaikka he tiesivät, että heidän lapsiltaan tai lastensa lapsilta voidaan kovan onnen kohdatessa riistää kaikki elämän mukavuudet, jopa sen välttämättömät tarpeetkin. En myöskään käsitä, kuinka henkilöt, joilla oli lapsia, voivat kannattaa yhteiskuntajärjestelmää, joka suosi ruumiillisesti ja henkisesti voimakkaita enemmän kuin heikkoja. Sillä juuri saman järjestelmän kautta, josta isälle oli ollut hyötyä, voi hänen poikansa, jonka edestä isä oli valmis uhraamaan elämänsä, joutua kerjäläiseksi ainoastaan siitä syystä, että hän ehkä on heikompi kuin muut. En ole koskaan voinut käsittää, kuinka teidän aikakautenne miehet uskalsivat jättää jälkeensä lapsia».