Uneksuin istuvani Abencerragien valtaistuimella Alhambran salissa, missä olin pannut toimeen juhlan kenraaleilleni ja ritareilleni, joiden tuli seuraavana päivänä seurata puolikuuta Espanjan kristittyjä koiria vastaan. Suihkulähteiden vilvoittama ilma oli täynnä kukkien tuoksua. Joukko pyöreäjäsenisiä ja purppurahuulisia neitosia tanssi viehättävää, sulavaa tanssia torvien ja kielisoittimien sävelten mukaan. Kun katselin ylös siroille parvekkeille, huomasin silloin tällöin jonkun kuninkaallisen haaremin kaunottaren säihkyväin silmien ihaillen katselevan salissa olevia maurilaisen ritariston parhaita helmiä. Yhä kovemmin kaikui soitto, yhä kiihkeämmäksi kävi tanssi, kunnes ei erämaan poikain kuohahteleva veri enää voinut hillitä sotaista innostustansa. Tummat ritarit hypähtivät istuimiltaan, tuhannet miekat välkähtivät esille huotristaan, ja innokas huuto »Allah il Allah!» kajahti kautta salin ja pylväistöjen, herättäen minut. Oli kirkas päivä ja »Turkkilaisen reveljen» kiihkeät säveleet täyttivät huoneeni.
Aamiaista syödessämme kerroin isännälleni aamullisen unelmani. Sain silloin kuulla, että yksinomaan sattuma ei ollut asettanut kysymyksenalaista kiihkeää sävellystä herättäjäkseni. Kappaleet, joita aamuisin soitettiin eräässä musiikkisalissa, olivat kaikki innostuttavia ja elähdyttäviä.
»Espaniasta puhuessamme johtuu mieleeni», huomautin minä ohimennen, »etten ole vielä ensinkään kysellyt, minkälaisiksi olot ovat muodostuneet Europassa. Ovatko vanhan maailmankin yhteiskunnat muuttuneet yhtä perinpohjaisesti, kuin täällä?»
»Tietysti», vastasi tohtori Leete. »Europan samoin kuin Australian, Meksikon ja osaksi Etelä-Amerikan suuret kansat ovat nyt teollisuustasavaltoina, kuten Yhdysvallatkin, jotka ovat olleet kehityksen tienraivaajana. Kansojen keskinäisen rauhan turvaamiseksi on muodostettu vapaa, yhteinen liittohallinto, joka käsittää koko maapallon. Kansainvälinen neuvosto järjestää liittovaltioiden väliset kauppa- ja liikesuhteet sekä päättää, mihin yhteisiin toimiin kulloinkin on ryhdyttävä, jotta alemmalla asteella olevat kansakunnat saataisiin kohotetuiksi yhä korkeamman sivistyksen osallisuuteen. Omien rajojensa sisäpuolella on kullakin kansalla täydellinen itsehallinto».
»Miten voitte harjoittaa kauppaa, kun teillä ei ole rahaa?» kysyin minä. »Omassa maassanne ja oman kansanne kesken toimitettavissa asioissa voitte jollakin tavalla selvitä rahoittakin, mutta kun harjoitatte kauppaa ulkomaiden kanssa, täytynee teidän käyttää jonkunlaista rahaa».
»Ei suinkaan», vastasi tohtori. »Raha on silloinkin aivan tarpeetonta. Niin kauan kuin ulkomainen kauppa oli yksityisten liiketten käsissä, oli raha välttämätöntä, koska ilman sitä olisi ollut mahdoton selvittää monimutkaisia suhteita. Mutta nykyjään on kauppa kansainvälinen asia. Kansat ovat kauppiaina, joten niitä on vain tusinan verran maailmassa. Ja kun liike on kansainvälisen neuvoston valvonnan alaisena, voidaan kansojen keskiset kauppasuhteet pitää selvillä yksinkertaisen tilitys- ja kirjanpitojärjestelmän avulla. Tullimaksuja luonnollisesti ei ole. Kansa tuottaa muista maista ainoastaan sellaisia tavaroita, jotka yleisesti tunnustetaan tarpeellisiksi. Jokaisella kansalla on erityinen toimistonsa, joka välittää tavaranvaihdon vierasten kansojen kanssa. Amerikalainen toimisto esim. on laskenut, kuinka paljon maassa tarvitaan jonakin vuonna Ranskan tuotteita. Se lähettää tilauksen Ranskan toimistolle, joka samoin tilaa tarvitsemansa Amerikalaiset tuotteet meidän toimistoltamme. Samoin käy tavarain vaihto kaikkien muiden kansojen välillä».
»Miten määrätään ulkomaisten tavarain hinnat, kun ei ole enää minkäänlaista kilpailua?» kysyin minä.
»Hinta, jonka kansa pyytää toiselta tavaroistaan, on luonnollisesti sama, kuin omien kansalaistenkin maksama hinta», vastasi tohtori Leete. »Siten vältetään kaikki väärinkäsitykset ja selkkaukset. Itse asiassa ei tietysti kansoja voida velvoittaa valmistamaan tuotteitansa muille kansoille. Mutta tavarain vaihdosta on käytännöllistä hyötyä kaikille. Jos joku kansa säännöllisesti toimittaa toiselle joitakin tavaroita, täytyy kummaltakin puolelta ajoissa ilmoittaa, jos halutaan saada aikaan muutoksia tavaramäärään tai muihin tuotantoon vaikuttaviin seikkoihin nähden».
»Mutta entäs jos joku kansa, joka yksin voi hankkia joitakin luonnontuotteita, kieltäytyisi luovuttamasta niitä joko kaikille muille tai jollekin erityiselle kansalle?»
»Sellaista ei ole koskaan tapahtunut», vastasi tohtori Leete. »Sitäpaitse olisi siitä suurempi vahinko kieltäytyjälle, kuin muille. Laki kieltää suosimasta toista kansaa enemmän kuin toistakaan. Se määrää, että kaikkia on kohdeltava aivan samalla tavalla. Mainitsemanne menettelytavan tähden suljettaisiin sitä harjoittanut kansa tykkänään pois kaikkien muiden maailman kansojen yhteydestä. Meidän ei siis tarvitse olla huolissamme viittaamanne mahdollisuuden vuoksi».