»Ovat. He vuorottelevat näissä toimissa. Toisinaan he ovat tuomareina, toisinaan syyttäjänä tai puolustajana. Mutta olkootpa he missä näissä toimissa tahansa, tulee teidän aina pysyä puolueettomina. Menettelemme itse asiassa samoin, kuin oikeusistuin, jossa on kolme tuomaria, kukin koettaen valaista asiaa omalta näkökannaltaan. Jos he kaikki ovat asiasta yhtä mieltä, voimme täydellä syyllä otaksua, että päätös on niin lähellä totuutta, kuin ihmiset yleensä voivat päästä».
»Oletteko siis poistaneet valamiehet?»
»Ne olivat tosin paikoillaan teidän aikakaudellanne, jolloin oli palkattuja asianajajia, lahjoja ottavia tuomioistuimenjäseniä sekä tuomareita, jotka usein olivat riippuvassa asemassa. Mutta nyt ovat valamiehet tarpeettomia. Ei ole enää mitään syytä, joka saisi tuomarin toimimaan muussa tarkoituksessa, kuin saadakseen selville totuuden».
»Miten tuomarit valitaan nykyjään?» kysyin.
»Hekin ovat kunniakkaana poikkeuksena säännöstä, että kaikki henkilöt saavat vapauden toimestaan neljänkymmenenviiden vuoden vanhoina. Presidentti nimittää joka vuosi tuomareiksi tarpeellisen määrän tämän ikärajan saavuttaneita henkilöitä. Nimitettyjen lukumäärä on tietysti aivan vähäinen ja toimesta johtuva kunnia siksi suuri, että sen katsotaan täysin korvaavan täten syntyvän palvelusajan pitennyksen. Tuomarintoimesta voidaan tosin kieltäytyä, mutta niin käy ainoastaan aniharvoin. Valitun toimintakausi on viisi vuotta, eikä häntä voida valita sen jälkeen uudelleen. Korkeimman tuomioistuimen jäsenet, joiden on valvottava lakien noudattamista, valitaan tuomarien keskuudesta. Jos tässä virastossa tulee joku paikka avonaiseksi, valitsevat sinä vuonna eroamisvuorossa olevat tuomarit siihen jonkun toverinsa, jonka palveluskausi ei vielä ole lopussa. Se on heidän viimeinen tehtävänsä, ja he äänestävät toimeen henkilöä, jonka luulevat siihen parhaiten kykenevän».
»Kun ei kertomuksestanne päättäen ole enää mitään sellaisia toimia, joissa tuomari voisi käytännöllisesti valmistua virkaansa, niin ryhtynevät he harjoittamaan ammattiansa suoraan lainopillisesta tiedekunnasta päästyään», sanoin.
»Ei ole enää lainopillisia tiedekuntia», vastasi tohtori hymyillen. »Erityistä lakitiedettä ei myöskään ole. Vanha yhteiskuntajärjestelmä monimutkaisine sotkuisine suhteineen tarvitsi mutkallisia ja venyviä lakeja, jotka vuorostaan vaativat selityksiä. Mutta nykyisen johdonmukaisen järjestelmän vallitessa tarvitsemme ainoastaan muutamia täysin selviä ja yksinkertaisia lakimääräyksiä. Kaikki ihmisten väliset keskinäiset suhteet ovat paljoa yksinkertaisempia, kuin teidän aikakaudellanne. Senpätähden emme tarvitsekkaan enää hiuksia halkovia lakimiehiä, jotka pitivät hallussaan teidän käräjäsalejanne, vääntäen asioita puoleen ja toiseen. Mutta älkää luulko, että halveksisimme noita vanhoja kunnianarvoisia herroja, vaikka emme voi heitä enää käyttää. Päinvastoin me kunnioitamme heitä syvästi, melkeinpä pelkäämme heitä, sillä he yksin kykenivät selittämään sitä sekavuutta, mihin omistusoikeus, kauppasuhteet ja persoonallinen riippuvaisuus olivat saattaneet yhteiskuntanne. Mikäpä voisikaan painavammasti ja räikeämmästi todistaa järjestelmänne monimutkaisuutta ja sotkuisuutta, kuin juuri se seikka, että oli välttämätöntä polvi polvelta riistää kyvykkäimmät henkilöt muilta aloilta ja muodostaa heistä erityinen opetettu ammattikunta, joka hädin tuskin kykeni edes hiukan ymmärrettävästi selittämään voimassa olevaa lakia niille, joiden kohtalo siitä riippui. Teidän suurten juristienne julkaisut, Blackstonen, Chittyn, Storyn ja Parsonin teokset ovat kirjastoissamme, vierekkäin Duns Scotus’en ja muiden skolastikoitten kirjojen kanssa todistamassa inhimillistä kykyä, mitä on tuhlattu asioihin, joilla ei ole vähintäkään yhteyttä nykyisten harrastustemme kanssa. Meidän tuomarimme ovat aivan yksinkertaisesti paljon kokeneita, terävänäköisiä ja varovaisia parhaassa iässä olevia henkilöitä.
Mainitsen vielä teille hiukan alempaan tuomariemme tärkeimmistä tehtävistä», jatkoi tohtori Leete. »He ratkaisevat kaikki sellaiset riitakysymykset, missä työntekijä syyttää päällysmiestä väärästä tai sopimattomasta kohtelusta. Näitä kysymyksiä tutkii ja ratkaisee ainoastaan yksi tuomari, eikä tuomiosta voida valittaa. Kolme tuomaria käsittelee ainoastaan raskaampia syytöksiä. Teollisuusarmeijassa tulee pitää tarkkaa järjestystä, jos mieli sen menestyä, mutta työntekijä on oikeutettu vaatimaan oikeudenmukaista ja säädyllistä kohtelua, ja tätä vaatimusta kannattaa koko kansan yleinen mielipide. Päällysmies käskee ja työntekijä tottelee, mutta ei ainoakaan päällikkö ole niin korkealla, että hän uskaltaisi osottaa röyhkeyttä alhaisintakaan työntekijää kohtaan. Eräs nopeimmin ja varmimmin rangaistavia rikoksia onkin viranomaisen osottama törkeä tai raaka käytös alaisiaan tai yleisöä kohtaan. Tuomarimme eivät vaadi viranomaisiltamme ainoastaan oikeudenmukaista, vaan myöskin kohteliasta käytöstä kaikkia kohtaan. Eivät suurimmatkaan kansalle osotetut palvelukset voi puolustaa syytettyä, jos hän on käyttäytynyt raa’asti tai loukkaavasti».
Tohtori Leeten puhuessa kiintyi huomioni siihen, että hän aina vain käytti sanaa »kansa» eikä koskaan puhunut Yhdysvaltojen yksityisten valtioitten hallituksista. Sen johdosta kysyin, ovatko yksityiset valtiot hävinneet, kun maasta on muodostettu yksi tuotantopiiri.
»Se oli välttämätöntä», vastasi hän. »Yksityisten valtioitten hallitukset vaikuttivat häiritsevästi teollisuusarmeijan valvontaan ja järjestyksenpitoon, jonka tulee olla yhtenäisen ja yhdenmukaisen. Ja vaikka eivät yksityisten valtioitten hallitukset olisikaan käyneet sopimattomiksi muista syistä, ovat ne aivan tarpeettomia nykyjään, jolloin valtion hallinto on niin peräti yksinkertaista teidän aikakauteenne verraten. Nykyjään on hallituksen melkeinpä ainoana tehtävänä tuotannon johtaminen. Melkein kaikki ne toimet, jotka olivat teidän aikakautenne hallitusten huolena, ovat nyt lakanneet. Meillä ei ole armeijaa, ei laivastoa eikä minkäänlaista sotilaslaitosta. Meillä ei ole ulkoasiain ministerejä, ei valtion rahastoa, ei tullia, veroja eikä veron kantajia. Ainoat hallituksen toimenpiteet, mitä teidän aikakaudeltanne on säilynyt, on oikeuslaitos ja järjestyksen ylläpito. Olen jo kertonut teille, kuinka yksinkertainen meidän oikeuslaitoksemme on verrattuna teidän monimutkaiseen koneistoonne. Tuomariemme tehtävä on, kuten sanottu, niin yksinkertainen sentähden, ettei meillä ole rikoksentekijöitä, ja niitä taas ei ole, kun ei ole rikokseen houkuttelevia syitä. Samasta syystä emme tarvitse järjestyksen valvojiakaan, siis teidän poliisilaitostanne, kuin nimeksi».