»Sitä teidän ei tarvitse pelätä, herra West», vastasi hän. »Luoja on pitänyt tästä asiasta niin hyvää huolta, että mitä muutoksia naisten ja miesten välisissä suhteissa tapahtuneekin, pysyy se vetovoima, mikä heillä on toisiinsa, aina muuttumatta. Sitä todistaa jo sekin, että avioliittoja solmittiin yksin teidän aikakaudellannekin, jolloin olemassaolon taistelu ihmisten kesken syrjäytti melkein kaikki muut ajatukset, paitse elantohuolia, ja jolloin tulevaisuus oli niin epävarmaa, että näytti melkein rikokselliselta uhkarohkeudelta ottaa kantaakseen vanhempain edesvastuuta. Mitä nykyiseen rakkauteen tulee, sanoo siitä eräs kirjailijamme, että tämä tunne nyt täyttää miesten sekä naisten sieluissa koko sen tyhjän tilan, mikä syntyi, kun elantohuolet loppuivat. Tämä on kuitenkin liiottelua, kuten käsitätte. Mutta yleensä ei avioliitto laisinkaan häiritse naisen elämän tehtävää. Päinvastoin asetetaan naispuolisen työarmeijan tärkeimpiin toimiin ainoastaan sellaisia naisia, jotka ovat olleet sekä aviopuolisoina että äiteinä, koska he vasta silloin kykenevät täydellisesti edustamaan sukupuoltansa».
»Annetaanko naisille samanlaiset luottokortit kuin miehillekin?» kysyin.
»Tietysti».
»Mutta naisille kai myönnetään käytettäväksi pienempi summa kuin miehille, koska perheenäidin velvollisuudet usein keskeyttävät heidän työnsä».
»Pienempi summako!» huudahti tohtori Leete. »Ei suinkaan! Kaikki kansalaisemme saavat samanlaisen ylläpidon. Tästä säännöstä ei ole ainoatakaan poikkeusta, ja jos niin olisikin, vaikuttaisivat mainitsemanne keskeytykset luonnollisesti, että naisille myönnetty summa kasvaisi eikä pienenisi, kuten näytte otaksuvan. Voiko olla mitään palvelusta, josta kansa olisi suuremmassa kiitollisuudenvelassa sen suorittajalle, kuin lasten synnyttäminen ja kasvattaminen kansalle? Meidän mielestämme ei kukaan maailmassa ole ansiokkaampi kuin hyvät vanhemmat. Ei löydy toista yhtä itsekkäisyydestä vapaata, yhtä vähän korvausta itsellensä vaativaa tointa – vaikka sydän sitä tehdessä saakin täyden palkinnon – kuin lasten kasvatus ja hoito, sillä lapsethan muodostavat maailman, kun meitä ei enää ole».
»Puheestanne päättäen eivät naiset siis toimeentuloonsa nähden riipu vähintäkään miehistään».
»Eivät tietysti!» vastasi tohtori Leete. »Ja yhtä vähän riippuvat lapset vanhemmistaan, kun heidän ylläpidostansa on kysymys, vaan kyllä lempeään hoitoon nähden. Kun lapsi on kasvanut, lisää hänen työnsä yhteisomaisuutta eikä hänen vanhempainsa varallisuutta, jotka ehkä silloin jo ovat kuolleet. Sentähden on luonnollista, että myöskin lapset ylläpidetään kansan varoilla. Jokainen kansalainen, olkoonpa hän mies, vaimo tai lapsi, saa aina ylläpidon suoraan kansalta, ilman välikäsiä, vaikka vanhemmat luonnollisesti toimivat jossakin määrässä lastensa holhojina. Yksilön suhde kansaan, hänen jäsenyytensä siinä oikeuttaa hänet myöskin saamaan ylläpitonsa kansalta, eikä tämä oikeus riipu millään tavalla hänen suhteestansa muihin yksilöihin, jotka ovat samoin kuin hänkin kansan jäseniä. Jos jonkun henkilön aineellinen toimeentulo riippuisi jostakin toisesta henkilöstä, loukkaisi se meidän siveellisiä tunteitamme, eikä sellaista menettelyä sitäpaitse voisi puolustaa minkään järkevän yhteiskuntateoriian kannalta. Mitenkä kävisi persoonallisen vapauden ja arvon sellaisten olojen vallitessa? Tiedän kyllä, että te kutsuitte itseänne vapaiksi jo yhdeksännellätoista vuosisadalla. Mutta tämä sana ei voinut silloin merkitä samaa kuin se nyt merkitsee. Sillä silloin ette varmaankaan olisi käyttäneet sitä yhteiskunnasta, jonka melkeinpä jokaisen jäsenen aineellinen toimeentulo tykkänään riippui toisista henkilöistä: köyhät rikkaista, työntekijät työnantajista, vaimot miehistä ja lapset vanhemmista. Sen sijaan että kansa olisi jakanut tuotantonsa tulokset suoraan jäsenillensä, joka olisi ollut suorin ja yksinkertaisin menettelytapa, näyttää siltä, että te pinnistitte ajatuskykyänne keksiäksenne mahdollisimman monimutkaisen kädestä käteen jakamisjärjestelmän, joka toi mukanaan mahdollisimman syvää persoonallista nöyryytystä kaikille vastaanottaville luokille.
Mitä taas siihen tulee, että naisten aineellinen toimeentulo riippui miehistä, kuten teidän aikananne oli tavallista, lienee rakkaus tehnyt tämän riippuvaisuuden edes jotenkin siedettäväksi niissä avioliitoissa, mitkä olivat tälle pohjalle rakennetut, vaikka tuo tunne lienee aina tuntunut nöyryyttävältä ajattelevista naisista. Mutta entäs niissä lukemattomissa tapauksissa, jolloin naisten täytyi joko avioliiton muotoa noudattaen tai ilman sitä myydä itsensä miehelle, voidaksensa elää? Yksin teidän aikalaisennekin, niin tunteettomia kuin he olivatkin liikuttavimmillekin yhteiskunnallisille epäkohdille, näkyvät aavistaneen, ettei tässä suhteessa ole kaikki siten, kuin olla pitäisi. He surkuttelivat naisten asemaa ainoastaan sääliväisyydestä eikä heidän mieleensäkään johtunut ajatella, kuinka suurta julmuutta ja ryöstöä miehet harjoittivat riistäessään itselleen kaikki maailman omaisuuden ja pakottaessaan siten naiset pyytelemään ja kerjäämään osaansa heiltä. – Mutta suokaa anteeksi, herra West, puhunhan asiasta niin kiihkeästi, kuin kaikki se riistäminen, kaikki kärsimykset ja nöyryytykset, mitä naisparkojen osaksi tuli, olisi aivan äskeinen tapahtuma eikä vuosisadan vanha ilmiö. Näyttäähän jo melkein kuin tahtoisin syyttää teitä, epäkohdista, joita te epäilemättä paheksuitte jo silloin yhtä paljon kuin minä nyt».
»Luonnollisesti lankeaa minullekin osa edesvastausta silloisen maailman kurjuudesta», vastasin minä. »Ainoastaan yhden seikan voin tuoda esiin itseni ja kaikkien aikalaisteni puolustukseksi, sen nimittäin, että naisten asemaa oli mahdoton perusteellisesti ja pysyväisesti parantaa, ennenkuin yhteiskunta oli kehittynyt nykyisen tuotanto-ja jakojärjestelmän kannalle. Heidän asemansa huonous johtui, kuten mainitsittekin, pääasiassa siitä, että koko heiden aineellinen toimeentulonsa riippui miehistä, enkä voi kuvitella mitään muuta yhteiskuntajärjestelmän muotoa kuin teidän toteuttamanne, mikä olisi voinut vapauttaa naiset miesten holhuunalaisuudesta samoin kuin miehetkin toisten miesten ylivallan alta. Luulen, että naisen asemaa koskevat syvälle ulottuvat muutokset eivät ole voineet olla jättämättä huomattavia jälkiä eri sukupuolten välisiin suhteisiin ja seurusteluun. Sen asian tutkiminen tulee huvittamaan minua».
»Luulenpa, että tärkein muutos, minkä huomaatte, on täydellinen vapaus ja suoruus, joka nyt on tässä suhteessa omituisena tunnusmerkkinä päinvastoin kuin teidän aikakaudellanne, jolloin eri sukupuolten välinen seuraelämä oli mitä mutkallisinta teeskentelemistä. Eri sukupuolet seurustelevat nyt täysin tasa-arvoisina tovereina toistensa kanssa eikä heidän suhteita toisiinsa määrää mikään muu kuin rakkaus. Kun naisen aineellinen toimeentulo riippui teidän aikakaudellanne miehestä, oli nainen tavallisesti voitolle joutuvana puolena avioliittoa solmittaessa. Mikäli voi päättää teidän aikalaistenne kertomuksista, näkyvät alemmat luokat myöntäneenkin tämän seikan jotenkin avomielisesti ja suoraan. Mutta hienommat seurapiirit sitävastoin koettivat salata sitä kaikenmoisten mutkallisten sopivaisuussääntöjen avulla, joiden tarkoituksena oli esittää asia aivan päinvastaisessa valossa, siis siten, että avioliiton solmimisesta hyötyy pääasiallisesti mies. Jotta tätä sovinnaista itsepetoksen varjoa olisi voitu säilyttää, oli välttämätöntä, että mies aina näytteli kosijan osaa. Senpätähden pidettiinkin mitä törkeimpänä soveliaisuussääntöjen loukkaamisena, jos nainen osotti rakastavansa jotakin miestä, ennenkuin tämä oli ilmoittanut haluavansa saada hänet puolisokseen. Meillä on tosiaankin kirjastoissamme teidän aikakautenne kirjailijain teoksia, joiden ainoana tarkoituksena on pohtia kysymystä, tokko ja missä mahdollisissa tapauksissa nainen voi avomielisesti tunnustaa rakkautensa ennen kosimista, tuottamatta menettelyllään häpeätä sukupuolelleen. Tämä näyttää meistä peräti hassunkuriselta, vaikka tiedämmekin, että kysymyksellä oli teidän oloissanne vakavatkin puolensa. Sillä jos nainen tunnustaessaan rakastavansa jotakin miestä, itse asiassa vaati tätä kantamaan hänen ylläpitonsa taakkaa, on selvää että ylpeys ja hienotunteisuus pakottivat sydämen äänen vaikenemaan. Kun astutte meidän seuraelämään, herra West, saatte olla valmis vastaamaan joukottain tätä asiaa koskevia kysymyksiä, sillä nuorisoamme tietysti suuresti huvittaa tutustua entisaikojen tapoihin tässä suhteessa»[5].