»Tunnustavatko tytötkin siis rakkautensa kahdennellakymmenennellä vuosisadalla?» kysyin.
»Tietysti, jos se huvittaa heitä», vastasi tohtori Leete. »Heillä ei ole suurempaa syytä kuin rakastuneilla miehilläkään salata tunteitansa. Teeskenteleminen on tytöissä yhtä halveksittavaa kuin miehissäkin. Jos joku haluaisi näytellä kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä, joka teidän aikakaudellanne harvoin petti rakastunutta, pettyisi kosija nyt täydellisesti, sillä ei kukaan enää menettele siten».
»Naisten riippumattomasta asemasta seuraa luonnollisesti, kuten oloihin perehtymätönkin voi huomata», sanoin minä, »että nykyjään ei enää solmita avioliittoja muista syistä, kuin rakkaudesta».
»Sehän on itsestänsä selvää», vastasi tohtori Leete.
»Kuinka omituiselta tuntuu ajatella maailmaa, jossa kaikki avioliitot ovat solmitut rakkaudesta! Aivan mahdotonta on teidän, tohtori Leete, käsittää, kuinka oudolta ilmiöltä sellainen maailma tuntuu yhdeksännentoista vuosisadan miehestä!»
»Kyllä minä jossakin määrässä käsitänkin sen», vastasi tohtori. »Mutta siitä ylistämästänne tosiasiasta, että kaikki avioliitot nykyjään ovat rakkausavioliittoja, on tärkeämpiäkin seurauksia, kuin ehkä ensi silmäyksellä voitte huomata. Se merkitsee, että sukupuolivalinta, joka pyrkii säilyttämään ja lisäämään parhaita yksilöitä ja jättää huonot kuolemaan sukupuuttoon, voi vasta ensimäisen kerran ihmiskunnan historiassa astua voimaan ilman rajoituksia ja esteitä. Köyhyys ja kodin tarve eivät enää houkuttele naista hyväksymään lastensa isäksi sellaista miestä, jota hän ei voi rakastaa eikä kunnioittaa. Rikkaus ja yhteiskunnallinen asema eivät enää voi estää naista huomaamasta miehen yksilöllisiä ominaisuuksia. Raha ei enää »kultaa narrin ahdasta otsaa».
Sekä ruumiillinen että hengen ja luonteen etevämmyys, kuten kauneus, sukkeluus, miellyttäväisyys, ystävällisyys, jalomielisyys, nero ja miehuullisuus ovat ominaisuuksia, jotka varmasti tulevat säilymään jälkimaailmalle. Jokainen sukupolvi seulotaan hiukan tiheämmällä seulalla kuin edellinen. Ominaisuudet, joita ihmisluonne ihailee, säilyvät, kun taas sille vastenmieliset taipumukset katoavat vähitellen. On tietysti koko joukko naisia, joiden täytyy saada rakastetuksensa henkilö, mitä he ihailevat, ja he koettavatkin sentähden päästä »ylhäisiin naimisiin», kuten teidän aikananne sanottiin. Mutta tässäkin tapauksessa toteutuu äsken mainitsemani luonnonlaki, sillä tällainen naiminen ei nykyjään merkitse avioliittoa rahasäkin tai arvonimien, vaan sellaisten miesten kanssa, jotka ovat kuntonsa tai ihmiskunnalle suorittamainsa suurten palvelusten kautta kohonneet kansalaisiansa ylemmäksi. Tällaiset henkilöt muodostavat nykyjään ainoan ylimyskunnan, ainoan ylhäisön, ja heidän kanssansa solmittu avioliitto tuottaa kunniaa.
Mainitsitte tuonnottain, että kansamme on ruumiillisessa suhteessa suuresti kehittynyt sitte teidän aikakautenne. Silloin mainitsin muutamia seikkoja, jotka ovat vaikuttaneet ihmissuvun parantumiseen. Mutta tärkeämpi kuin yksikään niistä on pari kolme sukupolvea jatkunut vapaa sukupuolivalinta. Luulen teidän huomaavan, jahka olette ehtinyt lähemmin tutustua kansaamme, että tämä etevämmyys ei rajoitu ainoastaan ruumiillisiin ominaisuuksiin, vaan ilmestyy myöskin henkisellä ja siveellisellä alalla. Olisi hyvin kummallista, jos ei niin olisi laita, sillä nykyjään ei sukupolven jalostumista edistä yksistään tuo mainitsemani, aivan vapaasti vaikuttava valtava luonnonlaki, vaan myöskin syvä siveellinen vastuunalaisuudentunne. Teidän aikanne yhteiskunnassa vallinnut individualismi, oman edun etsiminen, ei ainoastaan tukahduttanut tykkänään todellista veljeyden tunnetta ja yhteishyvän harrastusta silloisten ihmisten keskuudesta, vaan myöskin käsityksen nykyisen sukupolven edesvastauksenalaisuudesta tulevaa kohtaan. Nykyjään on tämä vastuunalaisuudentunne, jota ei ole koskaan ennen otettu laisinkaan huomioon, kehittynyt aikakauden suureksi siveelliseksi aatteeksi. Se tukee velvollisuudentunteen koko vakaumuksella ja voimalla ihmisten luonnollista taipumusta valita aviopuolisoksensa paras ja jaloin toisen sukupuolen jäsen. Tästä seuraa, että kaikki ne kiihoituskeinot, joiden avulla me koetamme edistää ahkeruutta, kykyä, neroa ja kaikkia muita hyviä ominaisuuksia, eivät vaikuta nuoriin miehiimme läheskään yhtä tehokkaasti, kuin se tosiasia, että naiset ovat heidän kykynsä ja kuntonsa tuomareina ja lupaavat oman itsensä palkinnoksi voittajalle. Ei mikään kiihoitus, houkuttelu tai palkinto vaikuta yhtä tehokkaasti, kuin tieto, etteivät ainoatkaan säteilevät tytön kasvot hymyile veltolle ja kunnottomalle velvollisuuksiensa laiminlyöjälle.
Nykyajan naimattomat »vanhat pojat» ovatkin melkein kaikki poikkeuksetta henkilöitä, jotka eivät ole kunniakkaasti voineet suorittaa elämäntehtäväänsä. Rohkeutta, vieläpä erityisesti huonoa rohkeutta vaaditaan naiselta, joka antaisi näitä onnettomia kohtaan tuntemallensa sääliväisyydelle niin suuren vallan, että se saisi hänet uhoittelemaan yleistä mielipidettä – sillä mitään muuta estettä ei ole – ja ottamaan jonkun heistä miehekseen. On huomattava, että hänen oman sukupolvensa arvostelu on tässä tapauksessa ankarampi ja vaativampi sekä vaikeampi voittaa, kuin miesten. Naisemme käsittävät täydellisesti, että he ovat tulevan sukupolven vastuunalaiset valvojat, joiden huostaan tulevaisuuden avaimet on uskottu. Heidän velvollisuudentunteensa tässä suhteessa muistuttaa melkein uskonnollista innostusta, ja he juurruttavat tyttäriinsä jo lapsuudesta alkaen saman vastuunalaisuudentunteen».
Kun illalla menin huoneeseeni, valvoin vielä kauan ja luin erästä Berrianin romaania, jonka tohtori Leete oli minulle antanut. Se käsitteli samaa asiaa, mihin hän oli selityksensä lopulla viitannut, nimittäin vallitsevaa käsitystä vanhempain vastuunalaisuudesta. Yhdeksännentoista vuosisadan romaaninkirjoittajat olisivat poikkeuksetta käsitelleet aihetta siten, että lukija olisi tuntenut sairaloista myötätuntoisuutta rakastavia kohtaan ja vihannut niitä kirjoittamattomia lakeja, joita he rikkoivat. Minun ei tarvitse lähemmin kertoa – sillä kukapa ei liene lukenut »Ruut Eltonia» – kuinka tykkänään toiselta kannalta Berrian käsittelee kysymystä ja kuinka valtavan voimakkaasti hän terottaa lukijan mieleen periaatteen: »meidän valtamme syntymättömäin ylitse on kuin Jumalan valta, sekä meidän vastuunalaisuutemme heitä kohtaan yhtä suuri. Samoin kuin me täytämme velvollisuutemme syntymättömiä kohtaan, samoin menetelköön hänkin meitä kohtaan».