"Mikä oli metsien uudelleen elpyminen?" kysyin.
"Se oli metsien korjaaminen vallankumouksen jälkeen. Yksityiskapitalismin aikana yksityisten ahneus tai tarve oli johtanut niin yleiseen metsien haaskaamiseen että virrat paljon kuivuivat ja maata alituiseen kiusasi kuivuus. Vallankumouksen jälkeen huomattiin että mitä tärkein tehtävä oli maan uudelleen metsittäminen. Tietysti on ottanut kauan aikaa ennenkuin uudet istutukset ovat täydellisiksi kasvaneet, mutta luullakseni noin viisikolmatta vuotta sitten metsitysaikeet saatiin täydelliseen kuntoon ja muinaisen haaskauksen viimeiset jäljet katosivat."
"Tiedättekö", sanoin vihdoin, "että muuan maisemasta puuttuva piirre vaikuttaa minuun yhtä paljon kuin mikään mikä siinä on."
"Mitä siitä puuttuu?"
"Heinäniityt."
"Oh niin, ei ole ihme, jos sen huomaatte puuttuvan", sanoi tohtori. "Minä ymmärrän että teidän aikananne heinä oli pääasiallisin sato Uudessa Englannissa."
"Aivan niin", vastasin, "ja nyt luullakseni te ette heiniä käytä ollenkaan. Hyvä isä, miten suuri tärkeitten toimien joukko sekä ruuan että työn alalla onkaan eläinten käyttämisen lakattua päässyt käytäntöön ihmisten toiminnassa ja harrastuksissa!"
"Niinpä todellakin", sanoi tohtori, "ja aina yhteiskunnallisten olojen merkittäväksi korjaukseksi, vaikka tuntunee kiittämättömältä niin sanoa. Esimerkiksi hevosten laita. Sen kauan kärsineen ihmisen palvelijan päästyä hyvin ansaittuun lepoon, tulivat tasaiset, kestävät ja puhtaat maantiet vasta mahdollisiksi; pöly, lika, vaara ja epämukavuus lakkasivat olemasta matkustuksen välttämättömiä tapauksia.
"Hevosten käyttämisen lakattua oli mahdollista kaventaa maanteitä puolella tai kolmanneksella, rakentaa ne sileiksi ja kovapintaiseksi ruohikosta toiseen johon ei mitään maata jäänyt tuulen eikä sateen liikutettavaksi, ja sellaiset tiet kun ne kerran ovat rakennetut kestävät kuin tiet eivätkä ne koskaan kasva tukkoon rikkaruohoja. Nämä polut jotka tunkeutuvat maan joka soppeen ja kolkkaan, tekevät yhdessä sähkömoottorien kanssa matkustuksen sellaiseksi ylellisyydeksi että me kaikki lyhyet matkat, ja ellei aika ole tiukalla niin pitkätkin, suoritamme omilla kulkuneuvoillamme. Jos maalla kulku olisi jäänyt samaan tilaan missä se oli hevosista riippuessaan, niin ilmavaunun keksiminen olisi voimakkaasti vietellyt ihmisiä kohtelemaan maata samoin kuin linnut tekevät — vain paikkana minne laskeutua joskus lentojen välillä. Nyt näin ollen me pidämme yhdenarvoisena kysymystä, onko miellyttävämpää leijua halki ilman kuin liukua maata myöten, liike kun on jotenkin yhtä pehmeää, äänetöntä ja helppoa kummassakin tapauksessa."
"Myöskin ennen vuotta 1887", sanoin, "oli polkupyörä pääsemässä sellaiseen suosioon ja sähkön edellytykset alkoivat kangastaa niin suurina että ennustava kansa alkoi arvella hevosten päivien menneen ohi. Mutta luultiin että vaikka se voidaankin hyljätä tien käytännössä, niin sen täytyy aina pysyä välttämättömänä moninaisissa farmityön tarkoituksissa, ja niin olisin minäkin olettanut. Miten sen laita on?"