"Tohtori", sanoin tullessamme ulos pankista, "minulla on sangen merkillinen tunne."
"Minkälainen tunne?"
"Se on vaikutelma jonka laista ei minulla koskaan ennen ole ollut", sanoin, "enkä milloinkaan odottanut. Minusta tuntuu kuin haluaisin lähteä työhön. Niin, Julian West, miljoonain omistaja, vetelehtijä ammatiltaan, joka ei koskaan ole mitään hyödyllistä eläessään tehnyt eikä koskaan tahtonut tehdä, tuntee itsensä vallanneen voittamattoman halun kääriä ylös hihansa ja tehdä jotakin mikä vastaisi hänen elämäänsä."
"Mutta", sanoi tohtori, "kongressi on julistanut teidät kansan vieraaksi ja varta vasten vapauttanut teidät velvollisuuksista yleisessä palveluksessa."
"Se on kaikki sangen hyvä ja minä ymmärrän sen hyväntahtoisuuden, mutta minä alan tuntea etten saa nauttia mitään tietäessäni eläväni toisten ihmisten kustannuksella."
"Mitä luulette sen olevan", sanoi tohtori hymyillen, "joka on teille tuottanut tämän tunteen että elätte toisten kustannuksella, jota ette kuten sanotte ole koskaan ennen tuntenut?"
"En ole koskaan ollut halukas itsetutkisteluihin", vastasin, "mutta tunteen vaihto on sangen helppoa selvittää tässä asiassa. Minä huomaan olevani yhteiskunnan piirissä jonka jokainen ruumiiltaan terve jäsen suorittaa oman osansa sen aineellisen varakkuuden kokoamiseksi, jota minäkin osaltani nautin. Merkillisen jäykät täytyisi sen henkilön tunteet olla joka ei sellaisissa oloissa häpeäisi olla yhtymättä toisiin ja tekemättä osaansa. Miksi en ymmärtänyt samalla tavoin työvelvollisuuksia yhdeksännellätoista vuosisadalla? Siksi, yksinkertaisesti ettei silloin ollut mitään työn jakojärjestelmää taikka ei mitään järjestelmää ollenkaan. Siitä syystä ettei ollut olemassa mitään rehellistä työjaon määräystä eikä edes oikeudellista viittaustakaan siihen, jokainen joka voi, kieräili itsensä siitä vapaaksi ja ne jotka eivät voineet siitä vapautua kirosivat onnellisempia ja tekivätpä vielä niin paljon pahaakin kuin vain voivat. Otaksukaamme että joku rikas nuori kansalainen, minun kaltaiseni, olisi tuntenut halua suorittaa osansa. Miten hänen olisi tullut menetellä? Ei ollut olemassa mitään yhteiskunnallista järjestöä jonka avulla työ olisi voitu jakaa jonkinlaisilla oikeuden perusteilla. Ei ollut mitään yhteistoiminnan mahdollisuutta. Meillä oli valittavana joko käyttää hyväksemme talousjärjestelmän myöntämää etua elää toisten kustannuksella taikka suoda heille etu elää meidän kustannuksellamme. Meidän tuli kiivetä heidän hartioilleen, jos mielimme estää heitä kiipeämästä meidän hartioillemme. Meidän täytyi joko nauttia etua väärästä järjestelmästä taikka joutua sen uhreiksi. Ja kun toisessa vaihtoehdossa ei ollut sen enempää siveellistä tyydytystä kuin toisessakaan, me luonnollisesti pidimme ensin mainittua parempana. Vilaukselta siivoimmat meistä kyllä tunnustivat sen äärettömän halpamaisuuden jona täytyi pitää toimeentulonsa imemistä raatajilta, mutta omaatuntoamme täydelleen rauhoitti talousjärjestelmä joka näytti niin toivottomalta sekamelskalta että kukaan ei voinut nähdä sen läpi, ei oikaista sitä eikä itse tehdä oikein sen vallitessa. Minä voin vakuuttaa ettei kukaan minun seurapiiristäni, ei ainakaan kukaan ystävistäni, joka olisi samoin kuin minä joutunut tänä aamuna ehdottomasti yksinkertaisen, oikean ja yhdenvertaisen teollisuuskuorman jakojärjestelmän vaikutuksen alaiseksi, olisi muuta voinut kuin tuntea samaa kuin minäkin, kääriä hihansa ylös ja tarttua työhön."
"Siitä olen kyllä aivan varma", sanoi tohtori. "Teidän kokemuksenne merkitsevällä tavalla vahvistaa sen vallankumoushistorian luvun joka meille kertoo että kun nykyinen talousjärjestelmä oli perustettu, niin ne jotka vanhan järjestelmän aikana olivat olleet mitä parantumattomimpia laiskureita ja maankiertäjiä yhtyivät innostuneina valtion palvelukseen tunnustaen uusien toimenpiteitten ehdottoman oikeuden ja kohtuullisuuden. Mutta puhuaksemme nykyisestä asemastanne, miksi ei minun aikaisempi ehdotukseni kelpaisi että te luennoissa kertoisitte kansallemme yhdeksännestätoista vuosisadasta?"
"Minä arvelin ensiksi että se olisi hyvä aate", vastasin, "mutta keskustelumme puutarhassa tänä aamuna on saanut minun uskomaan että minä ja minun aikalaiseni olemme kaikkein viimeisiä niiden ihmisten joukossa joilla on ollut jotakin järjellistä käsitystä yhdeksännestätoista vuosisadasta, mitä se tarkoitti ja minne se oli pyrkimässä. Kun olen ollut seurassanne muutamia vuosia, voin oppia tarpeeksi omasta aikakaudestani puhuakseni siitä järjellisesti."
"Siinä kyllä on jotakin perää", vastasi tohtori. "Mutta asiasta toiseen, näettekö tuota suurta rakennusta jossa on torni aivan vastapäätä katuristeystä? Se on meidän paikallinen teollisuustoimistomme. Ehkäpä arvellessanne mitä teidän tulisi tehdä ollaksenne hyödyksi, haluaisitte oppia hiukan sitä järjestelmää jonka perusteella kansamme valitsee toimintansa."