"Sitten vielä kerran pyydän sinua hyväntahtoisesti kertomaan minulle, miksi he eivät yhteistunteen nimessä sitä heti tehneet ja tulleet onnellisiksi, vaan laativat itsestään näytelmän niin surullisen että se vielä sadan vuoden kuluttuakin saattaa meidät itkemään?"
"Sentakia", vastasin "että he ajattelivat ja uskoivat että teollisuuden ja kaupan soveltaminen ja rikkauden tuotanto ja jako oli kokonaan ulkopuolella hallitukselle kuuluvia tehtäviä."
"Mutta, Julian rakkaani, elämähän itsessään ja kaikki mikä yleensä tekee elämän elämisen arvoiseksi, alkuperäisimpäin aineellisten tarpeitten tyydyttämisestä alkaen aina hienostetuimpien nautintojen tyydyttämiseen asti, kaikki mikä kuuluu niin sielun kuin ruumiinkin kehitykseen, riippuu ensiksi, viimeksi ja alituisesti siitä tavasta jolla rikkauden tuotanto ja jako on järjestetty. Sen varmasti täytyi olla yhtä totta teidän päivinänne kuin meidänkin."
"Tietysti."
"Ja nyt sinä sanot, Julian, että kansa poistettuaan kuninkuusjärjestelmän ja otettuaan omiin käsiinsä asiainsa ylimmän johtovallan suostui maltillisesti asioita punniten luovuttamaan valvontavallastaan kaikkein tärkeimmän ja ainoan todella tärkeän etujensa luokan."
"Eivätkö historiat sitä kerro?"
"Ne kertovat niin, ja juuri sentakia en ole koskaan voinut niitä uskoa. Asia näytti niin käsittämättömältä ja minä luulin että sitä jollain tavalla täytyi voida selittää. Mutta sanohan minulle, Julian, kun kansa ei luullut voivansa luottaa itseensä oman teollisuutensa ja sen tuotteitten jakamisen järjestämisessä, niin kenelle antoi se tämän vastuunalaisuuden?"
"Kapitalisteille."
"Entä valitsiko kansa kapitalistit?"
"Ei kukaan valinnut heitä."