Voidaan huomata, että uudisasukas oli oikeassa Scipioon nähden, jota hän ei ollut unohtanut rukouksissaan armoistuimen edessä.
"Ja nyt", lisäsi perheen pää, kun ateria oli lopetettu ja hän oli katsahtanut ulos, "emme jaksa kauan lepäämättä ponnistella ja on siis parasta, että nukkuu, kun siihen on vielä tilaisuutta. Minusta tuntuu, että meitä ei häiritä moneen tuntiin, ja sentähden paneudun nukkumaan. Vahtikaa valppaasti sillä aikaa, ja jos huomaatte jotakin tavallisuudesta poikkeavaa, niin teidän täytyy herättää minut. Jos ette näe mitään sellaista, niin antakaa minun nukkua pari tuntia. Sitten voitte te vuorostanne mennä levolle."
Ehdotus hyväksyttiin ja nukuttuaan kaksi tuntia tunsi uudisasukas taas jaksavansa vaikka seuraavaan päivään levähtämättä.
Hän oli paneutunut alakerrassa olevalle vuoteelleen ja vaipunut heti sikeään uneen, josta hän heräsi noin kahden tunnin kuluttua. Hänen perheensä ei ollut aikonut herättää häntä, ellei olisi pakko niin tehdä, mutta onhan yleisesti tunnettua, että jos levolle mennessämme toivomme heräävämme jollakin määrätyllä kellon lyönnillä, niin melkein varmaan avaamme silmämme joitakin minuutteja ennen ajateltua kellon määrää.
Mitään epäilyttävää ei ollut näkynyt. Pari kertaa oli kaksi intiaania näyttäytynyt vilahdukselta metsän reunassa, mutta he olivat heti kadonneet näkyvistä yrittämättä mitään. Kaikkialla näytti vallitsevan suloinen rauha. Äiti ja tytär menivät nyt levolle ja uudisasukas jäi ensi kerran yksin vahtimaan kotoansa. Hän kulki verkalleen huoneesta toiseen ladattu pyssy kädessään, hän katseli ulos ampuma-aukoista ja oli siinä vahvassa uskossa, josta hän oli puhunut, että heidän kohtalonsa ratkaistaisiin pian.
Hän huomasi, että kaikki yöllä kaatuneiden ruumiit oli viety pois, todennäköisesti sillä aikaa kuin perhe piti hartaushetkeään tahi oli aterialla. Hän iloitsi siitä, sillä näky oli ilkeä, vaikka hän olikin karaistunut rajan asukas. Oli sanomattomasti hauskempaa katsella ulos aukeamalle, kun kuolleiden ruumiit oli korjattu pois.
"Polly ja Alice raukat!" sanoi hän pysähtyessään hetkeksi heidän makuuhuoneensa ovelle ja katsahtaen sisään. "He saavat nukkua huomiseen saakka ennenkuin herätän heidät."
Kello oli noin yhden tienoissa päivällä, kun Sutherland, katsoessaan ulos eräästä ampuma-aukosta talonsa takapuolella, näki suureksi ihmeekseen erään valkoisen miehen seisovan metsän reunassa puunrungon suojassa. Vieras tarkasteli majaa niin innokkaan ja jännitetyn näköisenä, ettei ollut epäilystäkään hänen tarkoituksestaan. Hän tahtoi jollakin keinolla päästä uudistalon asukasten yhteyteen.
"Tuo ei ole Brayton Ripley", sanoi hämmästynyt uudisasukas. "Kuka se mahtanee olla? Ah, nyt tunnen hänet!" huudahti hän ja hänen äänensä värähti ilosta.