Miehet taukosivat heti melomasta ja kaikki venheessä olijat kääntyivät katsomaan henkilöitä, jotka olivat huutaneet heille. Sellainen tervehdys merkitsi siihen aikaan tavallisesti, että vaara oli tarjona, sillä Simon Girty ja muut hänen tapaisensa konnat olivat hyvin tottuneita houkuttelemaan virralla matkaajia rannalle saattaakseen heidät läheisyydessä väijyvien intiaanien kynsiin.
"Keitä olette?" kysyi aluksen perässä seisova pitkä mies katsoen kiinteästi valkoista miestä ja intiaania, jotka häämöittivät pensaiden takaa.
"Olen Brayton Ripley. Mutta — Simon Kentonhan se on!"
"Niinhän minua on nimitetty ja juuri sinua olen halunnut tavata", huudahti toinen naurahtaen. "Mutta, Ripley, kuka on tuo punanahka vieressäsi?"
"Ystävä. Häntä ei tarvitse pelätä."
"Mutta kuka hän on?" koveni tuo kuuluisa metsämies katsoen tarkkaavaisesti intiaania pyssy valmiina, jos Miami-soturin käytös kävisi uhkaavaksi. "Tiedäthän ajan olevan vaarallisen, ja liian varovainen ei voi olla. Onko lähelläsi muitakin punanahkoja?"
"Ei, hän on ainoa. Hän on miami nimeltään Mul-keep-mo eli
Kalkkarokäärme —"
"Tunnen miehen", keskeytti Kenton ravistaen päätään ikäänkuin tiedonanto ei olisi oikein miellyttänyt häntä. "Taistelimme kerran elämästä ja kuolemasta alhaalla Hocking-joella ja enpä ole eläessäni ollut niin lujilla. Olin tuntevinani hänet nytkin sotamaalauksesta huolimatta. No niin, hän on uljas soturi, ja jos hän on todellakin ystäväsi, niin voit vilpittömästi onnitella itseäsi."
"Mutta mikä tuo sinut tänne, Kenton?" kysyi Brayton.
"Tiedäthän Silas Sutherlandin uudistalon olevan tässä aivan lähellä?"