Tämä shawneitten ja miamien varajoukko oli Kentonin ja hänen ystäviensä onneksi leiriytynyt niin kauas joesta, että heidän suurta venhettään ei huomattu ollenkaan. Intiaanit olivat luultavasti luopuneet odottamasta sen saapumista, sillä muuten he olisivat huomanneet sen.
Amerikkalainen intiaani on maailman laiskin ihminen. Tappelu ja metsästys on hänen mielityötään, mutta naiset pakotetaan tekemään kaikki raskaammat työt. Kotosalla ollessaan hän viettää päivänsä maassa lojuen ja nukkuen. Hän voi vetelehtiä nälkäisenä päivän tahi parikin vain siitä yksinkertaisesta syystä, että hän on liian laiska noustakseen makuulta ja lähteäkseen metsästämään. Kun hän nälän pakottamana pyydystää jonkun riistan, niin hän ahmii kuin jättiläiskäärme ajaen vatsaansa vaikeasti sulavaa ravintoa sellaisen annoksen, että se tuottaisi kuoleman kenelle muulle hyvänsä. Villissäkin tilassa elävälle ihmiselle pitäisi sellaisen kohtuuttoman äkillisen syömisen olla turmiollista.
On ehkä todettu, että tämä täydellinen laiskuus ei aina ole turmellut punaista miestä. Toisinaan hän on toimelias ja valpas ja etenkin sotapolulla ollessaan on hän sukkela ja ketterä kuin pantteri. Vaikka Ohio-joen eteläpuolella oleileva intiaanijoukko ei ajatellutkaan lähteä pohjoisrannalla sotivan osaston avuksi ennenkuin heitä pyydettiin, niin ei tarvinnut epäilläkään, oliko vastaus myöntävä vai ei.
Olisi ollut helppoa lähettää sananviejä toiselle puolelle esittämään tilannetta, mutta olihan helpompi ja sukkelampikin keino. Intiaaneilla on oma sananlennättimensä.
Kun päätös oli tehty, alkoi joukko sotureita koota lehtiä puista. Niitä ei otettu latvoista, joissa lehdet olivat kuivia kuin taula, vaan alhaalta läheltä maata, missä ne olivat saaneet kosteutta. Ne paloivat hitaasti ja vankasti savuttaen, mikä oli tarkoituskin.
Nuotiota hoidettiin huolellisesti, kunnes saatiin kasa hehkuvia hiiliä, joiden päälle mätettiin lehtiä, kunnes musta savupatsas nousi syksyn tyyneen ilmaan kuin jostakin tehtaan piipusta.
Neljä intiaania tarttui huopapeitteeseen kukin kulmastaan ja pitelivät sitä nuotion yläpuolella kuin estääkseen savua nousemasta. Kun tuli näytti sammuvan ja tukahtuvan, nostettiin peitto heilahduttaen sivulle, jolloin musta savukiehkura yhtenäisen patsaan asemesta pöllähti taivaalle ja hitaasti häipyi kuulakkaan ilmaan latvojen yläpuolelle.
Temppu uudistettiin, kunnes kymmenkunta savukiehkuraa, jotka olivat kuin suunnattomia palloja, oli säännöllisin väliajoin kohonnut ilmaan metsän yläpuolelle ajelehtimaan. Toiset painuivat oikealle, toiset vasemmalle ja eräs pallero pysyi paikallaan kuin ankkuroitu ilmapallo.
Tällä tavoin lennätettiin sana tuolle noin penikulman päässä etelässä päin majailevalle joukolle. Eikä kauan viipynytkään ennenkuin vastaus tuli. Kolme samanlaista savukiehkuraa pöllähti metsästä "kauhun ja veren maan" puolelta, ja useampaa ei näkynytkään. Siinä olikin kylliksi, sillä piiritysjoukko tiesi nyt, että heidän pyytämänsä apujoukko saapuisi.
Nyt oli tilanne mitä arveluttavin. Jos Sutherland perheineen ei pääsisi pakoon ennen apujoukon saapumista, niin sitten oli myöhäistä enää yrittääkään.