"Nyt oli Kalkkarokäärmeen käydä hullummin kuin viime yönä, kun Alice ampui häntä."
Hän oli tuntenut Miami-soturin juuri viime hetkellä, niin että hän kerkesi pidättää laukauksen, joka olisi varmasti ollut turmiollinen.
Ampuiko Mul-keep-mo tarkoituksella tappaa valkoisia miehiä vai eikö, sen tietää varmasti vain hän itse. Hänen omituinen suhteensa valkoisiin miehiin on jo selitetty. Tapauksien vyöry oli ehkä nostattanut eloon hänen vanhan hurjan luontonsa ja koettaessaan varjella Brayton Ripleytä ja mahdollisesti Sutherlandia ja Kentoniakin, saattoi hän tehdä mitä hyvänsä toisia kohtaan.
Hetkistä myöhemmin näki Sutherland kuitenkin jotakin sellaista, mikä sai hänet varmaan vakaumukseen siitä, että Miami-soturi suoritti osansa verrattomalla tyyneydellä ja uskollisuudella. Hän näki intiaanin laukaisevan erästä metsästäjää kohti, joka oli kiihkossaan liian varomaton. Välimatka oli niin lyhyt, että huonoinkin pyssymies olisi osunut maaliinsa.
Mutta valkoinen mies ei vahingoittunut.
"Kas vain, hän ampui tahallaan ohi", päätteli Sutherland lausuen samassa hengenvedossa lyhyen rukouksen Kalkkarokäärmeen puolesta. Vaikka metsästäjät tiesivätkin hänen olevan ystävän, niin saattoivat he kuitenkin erehdyksessä ampua hänet, sillä hän oli aivan toisten soturien kaltainen. Oliko sanottu, että he aina muistivat huolellisesti tarkastella pyssynsuun eteen sattuvan intiaanin kasvonpiirteitä?
Kalkkarokäärme oli tuskin ampunut tehottoman laukauksensa, kun toinen metsästäjä — Luff Johnson nimeltään — kaatui kahden kuulan lävistämänä kuolleena maahan. Kaatuneita oli jo kaksi, ja kun muistetaan joukon harvalukuisuus, niin tappio oli tuntuva.
Taistelu oli hyvin epätasainen, ja jos apujoukko joen toiselta rannalta saapuisi, niin ylivoima olisi varmasti voittamaton. Jouduttuaan kahden niin vahvan vihollisjoukon väliin kaatuisivat metsästäjät viimeiseen mieheen. Muistettaneen, ettei Sutherland eikä Kenton ollut huomannut intiaanijoukkojen välillä vaihdettuja savumerkkejä, mutta metsässä piileskelevät ja taistelumerkkiä odottavat metsästäjät olivat nähneet sananlennätyksen. Joukossa oli useita, jotka metsästäjäkokemuksensa perusteella arvasivat merkkien tarkoituksen, vaikka he eivät voineet olla aivan varmoja asiasta. Eräs näkijä joutui taistelussa niin lähelle Kentonia, että hän saattoi kertoa hänelle asiasta.
Tämä oli ensimmäinen vihjaus uhkaavasta vaarasta ja Kenton tuli vakavasti levottomaksi. Hän käsitti heti uhkaavan vaaran. Metsästäjien ja intiaanien välinen taistelu oli kestänyt vain muutamia minuutteja, mutta se oli jo tarpeeksi suojannut naisten pakoa jokirantaan. Kaiken todennäköisyyden mukaan olivat he jo saapuneet venheelle, joten ei ollut mitään syytä jatkaa taistelua.
Heidän täytyi vain mahdollisimman kiireesti päästä joelle, sillä missään muualla ei heidän läsnäolonsa ollut niin tarpeellinen kuin siellä. Venhe oli kyllä vedetty aivan törmän alle, mutta kun se oli niin suuri ja kömpelö, niin joen poikki tulevat intiaanit huomaisivat sen varmasti. Saatuaan selville, ettei ketään valkoihoista ollut sitä puolustamassa, valtaisivat he aluksen ja ne kaksi naista, jotka olivat siitä suojaa hakeneet, joutuisivat heidän vangikseen. Brayton Ripley joutui taistelun loppupuolella erään Mahlon Corwin nimisen metsästäjän läheisyyteen. Hän oli nuorukaista vain paria vuotta vanhempi ja he olivat olleet jo kauan läheisiä ystäviä. He seisoivat noin kymmenen jalan päässä toisistaan, kumpikin ampuen suojapuunsa takaa. Siinä oli pari, joka ei tuhlannut aikaa huutoihin ja kiljuntaan, vaan he keskittivät kaiken huomionsa tehtäväänsä.