"Hyvinhän se kävi", lohdutteli Brayton hilpeästi. "Kova kovaa vastaan; sinun ei tarvitse pitkältä kävellä."
Mies parka ontui tuskallisesti eteenpäin, mutta hän kärsi lujasti ja tuon urhoollisen nuorukaisen avulla hän kykeni hitaasti kävelemään.
Kun toverit näkivät nuo kaksi nuorukaista sellaisessa vaarassa, niin heille kävivät pojat sääliksi ja tehden hyökkäyksen he ajoivat vihollisen hiukan takaisin.
"Laittautukaa nyt hetkeäkään viivyttelemättä venheeseen", sanoi Kenton, "sillä nyt on meidän pakko lähteä."
Metsästäjäjoukon johtaja oli tehnyt ilahduttavan huomion. Vihollisten lukumäärä oli pienempi kuin taistelun alkaessa, ja vaikka vihollinen piti yllä ripeätä tulta, niin se ei taistellut yhtä voimallisesti kuin ennen. Tuo taitava Kenton keksi tähänkin oikean selityksen, Vaikka käänne oli toisille aivan selittämätön.
Tietämättä, että uudistalon asukkaat olivat jo paenneet, ja epäillen näiden käyttävän asiain käännettä hyväkseen oli suuri joukko intiaaneja palannut takaisin estämään kaikki pakoyritykset.
Tämä oli onnenpotkaus, siliä ennenkuin intiaanit olivat huomanneet erehdyksensä ja palanneet, olivat metsästäjätkin ehtineet jokirantaan.
"Tyrkkää venhe vesille ja ole valmis työntämään ulos rannasta!" huusi Kentin Braytonille, joka voimiensa takaa autteli ja kiirehti haavoittunutta ystäväänsä. "Me voimme hypätä ja siten säästää aikaa."
Äkkiä tunsi Brayton ystävänsä käyvän hervottomaksi hänen käsissään. Ensin hän luuli hänen menehtyneen tuskasta, mutta sitten hän näki, että hän oli vain mennyt tainnoksiin. Brayton nosti hänet sukkelaan hartioilleen kuin lapsen ja kantaen molempia pyssyjä toisessa kädessään riensi hän jokea kohti.
Hänen ei tarvinnut kävellä pitkältä, ennenkuin hän näki veden välkehtivän puiden välistä. Corwin tuntui virkoavan ja hän kiiruhti käyntiään onnistuen tulemaan jokirantaan juuri samassa paikassa, josta he olivat lähteneet hiipimään uudistaloa kohti jättäen venheen piiloon törmän alle.