— Hän on tuossa, sanoi päällikkö osoittaen puunrungolle, jossa Mabel istui. Lähetyssaarnaaja näkee hänet, saa puhutella häntä.
— Lähetyssaarnaaja kiittää Wa-on-mon'ia, saako hän sanoa häntä veljekseen?
— Ei, vastasi päällikkö pikaisesti, Wa-on-mon ja lähetyssaarnaaja olivat kerran veljiä, mutta eivät ole enää.
— Lähetyssaarnaaja kiittää Wa-on-mon'ia, mutta hän ei ole vielä valmis puhuttelemaan kärsivää lasta.
— Aikaa ei ole paljon; tyttö kuolee auringonnoustessa.
— Siihen on vielä useampia tunteja; sill'aikaa puhuu lähetyssaarnaaja Wa-on-mon'ille lapsesta.
— Mitä hänellä on sanomista?
— Hänellä on anomus esitettävänä?
— Minkälainen anomus? kysyi intiaani, vaikka kyllä tiesi sen.
— Wa-on-mon'illa on kaksi lasta, toinen on sotilas, toinen herttainen tyttö. Lähetyssaarnaaja on leikkinyt heidän kanssaan, puhunut heille ja kiikutellut heitä polvellaan. Uskooko Wa-on-mon, että lähetyssaarnaaja panisi henkensä alttiiksi pelastaakseen heitä vaarasta?