— Wa-on-mon on sanonut lähetyssaarnaajalle syyn, lausui Pantteri uhkaavin liikkein ja vihaisin silmäyksin.
— Wa-on-mon ei ole sanonut sitä valkoiselle erämiehelle, huomautti horjumaton Finley.
— Lähetyssaarnaaja saa sen sanoa.
— Sen hän tekee; mutta mitä hän sanoo valkoiselle erämiehelle, jos tämä kysyy, eikö Wa-on-mon tahtoisi uudella kohtauksella osoittaa, ettei hän ole pelkuri.
— Sano valkoiselle erämiehelle, että Wa-on-mon kohtaa hänet! huudahti Pantteri hänellekin aivan tavattomalla raivolla. Hän tarttui uhkaavasti puukkoonsa ikäänkuin aikoen iskeä lähetyssaarnaajan rintaan.
Tällaista tilannetta lähetyssaarnaaja oli juuri toivonut. Kaksintaistelu, josta vain toinen saattoi hengissä päästä oli hengelliselle miehelle kovin vastenmielinen. Mutta nyt oli olemassa niin pakottavat syyt, että sellaiseen keinoon, ainoana mahdollisena, oli turvauduttava.
Finley jatkoi taitavasti asian kehitystä toivomaansa päämäärään.
— Valkoisen erämiehen sydän riemastuu, kun hän saa kohdata Wa-on-mon'in kahdenkesken metsässä niinkuin eilen oli aikomus. Saanko sanoa sen valkealle erämiehelle?
— Wa-on-mon on sanonut sanansa; hän kohtaa valkean erämiehen.
Sitten vain sovittiin ajasta ja paikasta. Yhtymisen piti tapahtua auringonnoustessa virtaan pistävällä kalliolla lähellä leiriä.