28. Paluu.
Poistuttuaan intiaanileiristä kulki lähetyssaarnaaja virran rantaan. Hänen ei nyt tarvinnut olla varovainen liikkeissään. Ja niinkuin hän oli odottanutkin, hän kuuli pian tunnetun merkkiäänen. Hän pysähtyi heti, ja seuraavassa silmänräpäyksessä seisoi Siimon Kenton hänen edessään.
— Näin teidän puhelevan Pantterin kanssa, sanoi erämies, ja minä ehdottomasti aavistin, että punanahka sanoi minusta jotakin.
— Niin, minä olen varma, että te liikuskelitte lähellä, ja kun Wa-on-mon piti joskus hyvin kovaa ääntä, luulin minä teidän ymmärtävän meidän keskustelumme.
— En kuullut niin paljon, mutta haluan tietää.
— Minä lähdin leiristä juuri teitä etsimään. Tunnetteko kallion, joka on heti lahden takana virran tällä rannalla?
— Tunnen yhtä hyvin kuin paalumajan paikan.
— Wa-on-mon on luvannut olla siellä päivänvaljetessa, ja minä olen luvannut, että te ette jää pois.
— Minä tulen! sanoi Kenton matalalla ja tyynellä äänellä.
— Aseina on vain puukot. Ketään muita ei saa olla läsnä, en minäkään. Jos Wa-on-mon voittaa ja te saatte surmanne, täytyy mr Ashbridgen pienen tytön kuolla.