— Mutta kuinka siinä on meneteltävä?
— Olen Boonen keralla, sanoi Kenton, harkinnut asiaa ja luulemme, että on parasta tehdä näin: Tiedätte, että minä jätin palkovenheen proomun luo, joka jäi pirtin kohdalle. Minä menen ja noudan sen — jos se nimittäin vielä on siellä. Sitten minä koetan pysyä niin lähellä rantaa, etteivät punanahkat huomaa aikeitani ja pyrin ennen pimeää johonkin sopivaan paikkaan Kalkkalokäärmelahden tällä puolella, ja te odotatte minua siinä. Sitten minä soudan naiset nopeasti virran toiselle puolelle, ja siellä jatkamme matkaa paalumajalle asti.
— Silloin teidän täytyy tehdä kaksi matkaa palkoveneellänne.
— Jollen saa samalla toista venettä, jonka kätkin pensaiden alle tällä rannikolla ei kovin kaukana lahdesta. Jos se löytyy, soudan minä toisen puolen naisista virran yli, Boone tahi joku muu toisen.
— Ja me muut annamme punanahkoille kovan löylyn, sanoi Hastings säihkyvin silmin.
— Teidän täytyy osata kujeilla, sanoi Kenton Hastingsille, joka oli päällikkönä Boonen poissa ollessa. Jos huomaatte, että lähestytte Kalkkalokäärmelahtea ennen auringonlaskeutumista, täytyy teidän keksiä joku tapaturma, jonka tähden voitte pysähtyä.
— Sellaisen kyllä keksii, sanoi Yrjö Ashbridge pahimmassa tapauksessa minä kaadun johonkin puunrunkoon ja katkaisen jalkani.
— Jetroon voi sattua joku vahingonlaukaus.
— Varjelkoon! Parempi on, että syötätte minulle niin paljon, etten voi kävellä. Te toiset saatte minun sitten kantaa — hitaasti tietysti.
— Ei ole aika jutella; jätän teidät Hastingsin huomaan; hän on yhtä taitava kuin Boone tahi minä, sanoi Kenton ja aikoi lähteä.