— Miksi ei kenraali Washington itse tule johtamaan sotaretkiä intiaaneja vastaan; hän kyllä heidät masentaisi, sanoi Agnes silmissä ylpeä kiilto ylistettyä maanisää ajatellessa.
— Hän on presidentti ja hänen täytyy pysyä pääkaupungissa. Mutta kyllä hän vielä lähettää tänne sellaiset miehet, että intiaanit saavat turkkiinsa.
— Entä sitten?
— Sitten muuttaa tuhansittain ihmisiä Idästä Länteen. Maa voitetaan viljelykselle, kaupunkeja ja kyliä kasvaa, ja meidän äsken raivattu uutisviljelyksemme, jonka me laajennamme, antaa meille runsaasti rikkautta.
— Sinä voit siitä rikastua, Yrjö; mutta kuinka minä?
— Jos minusta tulee rikas, niin sinustakin; sillä Jumalan avulla minä toivon, että me kerran tulemme yhdeksi ja hallitsemme yhteistä kotia.
Yrjö puristi tätä sanoessaan matkatoverinsa kättä, ja hänen äänensä kuului sangen hellältä tämän korvaan.
— Minusta olisi kiusallista, sanoi Agnes, viettää useita kuukausia paalumajassa. Sehän on vain yksi ainoa huone, ja meitä ihmisiä on niin paljon.
— Täytyy järjestää asia jotenkin. Kapteeni voi rakennuttaa useampia pirttejä, jos meidän täytyy viipyä siellä muutamia päiviä kauemmin. Ja voisi hän tehdä paremminkin.
— Mitenkä?