Hän veti venheen niin korkealle, ettei vesi voinut sitä viedä, ja alkoi kulkea rantaa pitkin tavallisella varmalla varovaisuudellaan sitä leiripaikkaa kohden, johon hänen ystävänsä näinä aikoina kokoontuivat hänen tuloansa odottamaan.
Kenton huomasi pettyneensä odottaessaan intiaanien laskevan maihin tai soutavan vastavirtaan niin hitaasti, että hän voisi heidät saavuttaa. He kulkivat eteenpäin aavistamattoman nopeasti.
— Ne eivät laske maihin ennenkuin Kalkkalokäärmelahdessa tahi sen yläpuolella, ajatteli Kenton nyt, minä vain tuhlaan aikaa metsässä kähmimällä.
Kentonin tapaiset miehet antavat aina toiminnan seurata heti päätöstä. Hän kääntyi ympäri ja palasi nopeasti sille paikalle, johon hän oli venheen jättänyt.
Ajatelkaa hänen hämmästystään, kun vene oli jälleen poissa!
Hän tuskin uskoi silmiään ja tarkasti vielä ympäristöä, mutta asia ei siitä parantunut.
Tuskin koskaan eläessään oli Kenton kokenut niin kiusallista tunnetta kuin tällä hetkellä; hänelle oli tehty niin ovela kepponen, että hänen itsetuntonsa siitä kovin loukkaantui.
Häntä nöyryytti vielä enemmän se seikka, että hän luuli tämän viimeisen kepposen tekijää samaksi intiaaniksi, jolta hän itse oli tämän torkkuessa siepannut saman venheen.
Mutta kuinka harmissaan ja masentuneena hän olikaan Siimon Kenton ei kuitenkaan koskaan tuhlannut aikaa suruun ja valituksiin. Koska punanahkan ei ollut onnistunut ensi kerralla pitää venettä, ei se ollut onnistuva toisellakaan kerralla. Kenton siis läksi rientämään myötävirtaan niin pian kuin pimeässä saattoi.
Tällä kertaa eivät kuitenkaan edellisen kerran tapahtumat uudistuneet. Punanahkainen rosvo näytti olevan kylliksi viisas välttääkseen edeltäjänsä kohtalokkaat virheet.