— Kyllä muistan.
— Nyt aijon kaikessa tapauksessa yrittää saada sen venheen, jonka näin soutavan virtaa hämärissä. Minä luulen, ettei se onnistu ja ettei minulle ole siitä hyötyä, vaikka se onnistuisikin.
Boonella oli hyvä halu väittää vastaan ja häntä suretti, että hänen ystävänsä panee itsensä alttiiksi niin toivottomaan yritykseen. Mutta hän vaikeni kuitenkin; sillä hän tiesi, että Kenton oli harkinnut kaikki seikat myötä ja vastaan ja että estelyt eivät enää auttaisi mitään.
— Olkaa te täällä, sanoi Kenton käyttäytyen yhtä rauhallisesti kuin olisi ollut kysymys nukkumaan menosta. Luultavasti eivät intiaanit hätyytä teitä ennen aamua. Jollen minä ole sitä ennen täällä, niin ette enää koskaan näe minua. — Jumalan haltuun!
Hän puristi heidän kättään, kulki virralle päin ja hävisi pimeyteen niin hiljaa kuin varjo.
Hänen jäljelle jääneet ystävänsä eivät pitkiin aikoihin lausuneet sanaakaan.
Valmiina painikamppailuun — koska oli jättänyt pois kiväärinsä lähestyi Kenton äärettömän varovasti joen rantaa. Jos, mikä näytti mahdottomalta, hänen aikeensa onnistuisivat, johtuisi se yksinomaan siitä, että hän on voinut salata liikkeensä.
Siitä syystä hän turvautui kaikkiin mahdollisiin varokeinoihin. Hän matoi maata pitkin kuin käärme päästen siten neljännestunnissa vain muutamia miehenmittoja eteenpäin. Hänen ammatissaan toimivain henkilöiden tärkein avu onkin kärsivällisyys; vähäisinkin hätiköiminen saattoi siinä tehdä tyhjäksi pitkälliset ponnistukset.
Kun hän vihdoin saattoi ojentaa kätensä virran viileään veteen, oli hän varma, ettei yksikään punanahka aavistanut hänen aikeitaan.
Useat ulkonaiset seikat edistivät rohkean erämiehen yritystä. Tuuli humisi ja metsä suhisi, laineiden loiske kattoi kaikki muut äänet, samalla kuin vilkas aaltoilu oli omiaan salaamaan uimamiehen liikkeitä.