— Te olette kai yksin laivallanne?
— Ei, herra, sanoi Jetro, joka ei tahtonut tunnustaa turvattomuuttaan; te olette erehdyksessä. Siimon Kenton ja Taneli Boone sekä yksitoista muuta miestä on minun kanssani. Ja jos te…
— Joutavia! huudahti vieras ja nauroi niin makeasti, että neekeri joutui aivan hämilleen.
— Anteeksi, näyttää kuin pyrkisitte tänne?
— Meistä tulee hyviä ystäviä, poikaseni; minua ei sinun tarvitse milloinkaan pelätä. Minun rumeni on Finley.
Näin sanoen nousi vieras proomuun ja puistalti sydämellisesti Jetron kättä. Venhe sidottiin proomun sivulle. Neekeri kehotti vierasta istumaan perään ainoalle vapaana olevalle lakanalle; hän ei luullut koskaan ennen tavanneensa niin herttaista miestä.
James B. Finley oli kuuluisa lähetyssaarnaaja, jonka toiminta on kauneimpia muistoja Lännen historiassa; se on valokohta julmuuksien, paheiden ja kaikenlaisten rikosten rinnalla, joista niiden seutujen aikakirjat muuten tietävät kertoa. Hän eli niissä metsissä monta vuotta koditonna, turvatonna, samoili erämaiden halki kivääri olalla, elätti itseään metsänriistalla, joita itse ampui tai joita hänelle tarjottiin intiaanien teltoissa ja uutisasukkaiden pirteissä. Hän nukkui metsässä, värisi yksinäisen nuotion ääressä ja hikoili keskipäivän auringon polttavassa paahteessa.
Ja minne ikänä tämä harras ja innostunut mies saapui, siellä hän puhui Mestaristaan, jonka palveluksessa hän väsymättä työskenteli ja vaikutti syvimmästi esimerkin voimalla. Useita ohjasikin hän oikealle tielle, ei ainoastaan raakain rajaseutulaisten ja erämiesten vaan myöskin hurjain intiaanisoturien joukosta. Mainittakoon, että hänen vaikutuksestaan m.m. Siimon Kentonista muutamia vuosia myöhemmin tuli erinomaisen hurskas ja rakastettava mies.
Lähetyssaarnaaja osoitti menettelytapansa älykkäisyyttä siinäkin, ettei ollut tietääkseenkään Jetron äskeisestä suunnattomasta valheesta. Hän laski isällisesti kätensä nuoren miehen olkapäälle ja sanoi:
— Saat uskoa minua, kun sanon, että minä hämmästyin.