Intiaani käänsi nopeasti päätään ja näki ilmiön, jollaista hänen rotunsa jäsenet eivät olleet koskaan ennen nähneet — Ohion proomun, joka kulki vastavirtaan äänetönnä kuin kuolema ja suurin, valkoisin siivin.
Kun intiaani tuijotti kauhistuttavaan alukseen, näki hän sen keulassa seisovan voimakkaan, leveäharteisen miehen kivääri kädessä. Sitä näkyä hän ei enää voinut sietää. Luonnottomalla voimanponnistuksella käänsi hän melaansa ohjaten venheensä huimalla vauhdilla rantaa kohden ja samosi kauhuissaan metsään.
— Tuo mies käyttäytyy kuin mieletön, sanoi Jetro harkiten, olisiko hänet ammuttava?
Proomun vauhti tämän jälkeen hiljeni ja lopulta pysähtyi kokonaan, nuorukaisen hämmästykseksi ja harmiksi; vihdoin alkoi laiva liukua alaspäin virran mukana. Tuuli oli näet äkkiä kokonaan tauonnut.
Jetro laski ankkurin. Hän arvaili, kuinka kauas hän oli ennättänyt kulkea.
Palkovene, joka oli niin kovalla vauhdilla samonnut rantaan, lähti jälleen vesille; valkoinen mies meloi sitä suoraan proomua kohden.
Tuo ei voi olla Kenton eikä Boone, arveli Jetro tarkasti seuraten vierasta katseellaan. Minulla ei ole kunnia tuntea häntä. En ole ennen nähnyt.
Kun venhe oli tullut lähemmäksi, huomasi neekeri, että siinä oli voimakas keski-ikäinen mies puettu samaan tapaan, kuin mr Altman ja Ashbrigde.
— Hyvää iltaa! sanoi hän nyökäten tervehdykseksi.
— Kuka te olette? kysyi Jetro epäillen, sopisiko hänen päästää outoa miestä alukseensa.