— Kyllä, herra.
— Siksi en ole ollut rauhaton. Ainoa rauhattomuuden syy onkin vain siinä, ettei ehkä ole valmis kutsumuksen tullessa. — Mutta palatakseni asiaan, intiaanit ovat nyt siinä uskossa, että he voivat voittaa kaikki valkoiset. Hehän ovat äsken voittaneet kaksi hallituksen retkikuntaa. Näiden asioiden tähden olen liikkeessä. Kun tulin virran rannalle, näin sinun älykkäät laitoksesi. Näin myöskin kauhistuneen intiaanin, joka pakeni metsään. En häntä tahtonut oikein tuntea pimeässä. Huusin hänelle, mutta kun hän jätti venheensä, ajattelin, että voin puhella sinun kanssasi.
— Miksi te tahdotte virran yli?
— Minä etsin intiaanipäällikköä, jonka nimi on Wa-on-mon eli Pantteri.
— Tunnetteko te sen paholaisen? kysyi hämmästynyt neekeri ylös hypäten ja katsoen säikähtyneenä lähetyssaarnaajaan.
— Olen tuntenut hänet monta vuotta, olen nukkunut hänen teltassaan ja hyväillyt hänen kumpaakin lastansa.
Jetro ei löytänyt sanoja tulkitakseen ihmettelyään. Hän tunsi osittain omasta kokemuksesta tämän hurjan päällikön, eikä hän myöskään voinut unhottaa, mitä Kenton oli hänestä sanonut. Ja hän kertoi omalla tavallaan siitä kaksintaistelusta, johon Kentonin ja Pantterin oli ollut hengen uhalla antauduttava.
Finley kuunteli tarkkaavasti, sillä hän piti kumpaisestakin miehestä ja toivoi, että heidän keskenäinen vihansa vähitellen muuttuisi sovinnollisuudeksi.
— Kaksintaistelusta ei tullut mitään, lisäsi Jetro; Pantteri näet peloissaan livisti pois.
— Sinä erehdyt, sanoi lähetyssaarnaaja neekerille niinkuin Boonekin Kentonille; Pantteri ei pelkää ketään ihmistä.