Me muistamme tämän Kentonin kauhuhuudon, kun hän juoksi varustukseen ystäviensä keskelle.
— Rauhoitu, Siimon, sanoi Boone sekasorron keskeltä, ja ilmoita, millainen kummitus se on!
— Se kulkee proomulla vastavirtaa soutamatta, sauvomatta. Se on heti täällä, meidän pitää juosta metsään!
Niin uskomattomalta kuin tuntuukin, olisi kiihkeä erämies aivan varmaan lähtenyt taas juoksemaan, jollei hänen vanhempi ja tyynempi toverinsa olisi tarttunut hänen käsivarteensa.
— Oletko järjiltäsi, Siimon? Etkö muista, että syöpäläiset vartioivat meitä joka taholta?
— Mutta oletko milloinkaan nähnyt kummitusta, Taneli? kysyi Kenton terävästi.
— En, en todellakaan.
— Mene virran rannalle; sieltä näet! Minä puolestani kiiruhdan tieheni ennenkuin se on täällä; — mutta unohdin intiaanit. Minä odotan, kunnes te, miehet, olette sen nähneet; sitten me juoksemme.
Erämies alkoi nähtävästi jo tointua kauhustaan.
Useat muut malttoivat pian mielensä ja päättivät katsoa säikähdyksen syytä.