Nuori mies ymmärsi kohta kaikki nähtyään proomun pitkät airot ja värisevän valkoisen purjeen. Mutta mistä se oli tullut, sitä hän ei voinut käsittää.
Toinen airojen pitelijöistä oli Jetro; toista hän ei tuntenut.
— Onko se Jetro? kysyi Yrjö puoliääneen.
— Minä juuri olen, vastasi Jetro ylpeänä. Varokaa mr Yrjö, muuten tämä alus lentää teidän ylitsenne. Me lennämme kuin salama!
— No niin, nyt se riittää, sanoi lähetyssaarnaaja, kun proomu puuttui kiinni aivan sen paikan luona, missä Yrjö seisoi, paremmin emme olisi voineet päästä maihin. Hyvää iltaa, ystäväni; arvaan, että me olemme tervetulleita.
Näin puhuen iloisella äänellä hyppäsi vieras kivääri kädessä reunan yli ja puistalti Yrjön kättä.
— Minun nimeni on James Finley; minä toimin lähetyssaarnaajana Ohiossa ja Kentuckyssä ja tapasin äsken tämän teidän nuoren ystävänne. Tulin tänne katsomaan, voisinko jotenkin olla teille hyödyksi.
— Taivaan enkeli ei voisi olla sen tervetulleempi, sanoi nuorukainen vakavasti vastaten miehen kädenpuristukseen.
— Täällä tuntuvat asiat olevan huonosti, sanoi hengellinen mies huolissaan.
— Kyllä me olemme satimessa.