Metsänkävijä vastasi yhtä hiljaa, ja tätä keskustelua, josta toiset eivät saaneet mitään selkoa, kesti muutamia minuutteja.
Sillä välin kaksi muuta erämiestä souti edelleen ja niin taitavasti, ettei airojen loiske häirinnyt toisten keskustelua.
Proomu lähestyi hitaasti Ohionpuoleista rantaa.
Silloin lähetyssaarnaaja nousi, katsoi ympärilleen ja kysyi:
— Minne se palkovenhe on joutunut, jonka minä ja Jetro toimme muassamme?
Kaikki kääntyivät katselemaan Jetroa ja venettä, mutta kumpaakaan ei näkynyt.
Usea ihmetteli, miksi pastori ryhtyi kyselemään sellaista asiaa, kun suuri onnettomuus painoi kaikkien mieliä.
Tuuli taas laimeni; silloin-tällöin vain puhalteli lyheitä puuskauksia, mutta pohjoisesta, ja ne painoivat alusta takaisin Kentuckyyn. Täytyi soutaa ankarasti sen vastustamiseksi. Ohion ranta oli metsän suojaama ja tyyni, ja proomu laski siellä rantaan sopivalla paikalla.
Rannalta kulki hyvä polku pohjoista kohden, joten pakolaisten oli hyvä kiiruhtaa paalumajalle. Ja siihen lähetyssaarnaaja kohteliaasti kehoittikin. Mutta mr Ashbridge vastasi tyynesti ja päättävästi, ettei hän eikä hänen vaimonsa eikä poikansa ota askeltakaan eteenpäin, ennenkuin ovat saaneet joitakin tietoja lapsen kohtalosta.
— Teidän asemassanne menetteleisin minä luultavasti samalla tavalla, sanoi hengellinen mies myötätuntoisesti. Ja teillä on se alakuloinen lohtu, ettei odotusta kestä kauan.